Kuva: AOP

Meikillä hurja vaikutus: Khloé Kardashianin nenä näyttää hyvin erilaiselta ilman pakkelia

02.06.2017 10:45 - Karoliina Kotala

Khloe Kardashian nähdään usein täydellisissä meikeissä, mutta toisinaan kaunis tähti esittelee kasvojaan myös meikittä.

Tosi-tv-tähtenäkin tutuksi tullut Khloé Kardashian ilahdutti fanejaan keskiviikkona Snapchatissa esiintymällä ilman meikkiä tai rusketuksia ja hiukset märkinä. Luonnonkaunis tähti näyttikin huomattavan erilaiselta kuin yleensä.

Erityisesti naisen nenä on kiinnittänyt monen huomion ja ilman varjostuksia nenä vaikuttaakin leveämmältä kuin meikattuna. Khloén luottomeikkaaja on kertonut varjostuksen olevankin huikea keino kaventaa nenää.

- Olen tehnyt Khloélle parhaan mahdollisen nenänkavennuksen jo kahdeksan vuodne ajan contouring-tekniikalla. Hän ei ole käynyt kirurgin käsittelyssä, kyse on vain meikin vaikutuksesta, Joyce Bonelli kertoo.

Khloélla, kuten muillakin Kardashianin perheen kaunottarilla on kellon ympäri käytössään huipputaitavat meikkaajat ja kampaajat. Silti erityisesti Khloé esiintyy mielellään faneilleen toisinaan meikittä ja se onkin yksi syistä, joiden vuoksi naisen suosio tuntuu vain kasvavan.

Alla kuvat tähden Snapchatista ilman meikkiä:

Alla kuvia naisen Instagramista täydellisissä meikeissä:

Lue myös: Khloé Kardashian hoikempi kuin koskaan? Kylkiluut paistoivat läpi paidasta

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat