Kuva: Senja Rapila

Pipolookistaan tunnettu Aki Tykki ihmettelee ihmisten lakkikiinnostusta: Kasvanut älyttömyyksiin

28.06.2017 11:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Tykin mukaan on ihmeellistä, että piposta on tullut sellainen juttu.

Happoradion laulaja Aki Tykki, 41, tunnetaan mustanpuhuvasta tyylistään, jonka olennainen osa on pipo. Ilman sitä Tykkiä ei juurikaan nähdä, edes kesähelteillä. Sen hän todisti saapumalla haastatteluun kesäiseen Hernesaaren Rantaan toukokuisena tiistaina.

Tykin itsensä mukaan koko homma on kasvanut älyttömiin mittasuhteisiin.

- Voisin ihan hyvin olla ilman pipoa. Tuskin teen niin, mutta kuitenkin, Tykki naurahtaa.

- Tämä on vain jotenkin kasvanut älyttömyyksiin. Eihän kukaan kysy Samuli Putroltakaan, että miksi sillä on aina se knalli päässä.

Vaikka julkisuudessa pipoton Tykki onkin suhteellisen harvinainen näky, on sekin mahdollista. Ainakin jos kurkkaa Tykin omalle blogisivulle.

(kuva: Senja Rapila)

- Avasin hiljattain ruokablogin, joka kantaa nimeä Tykin ruokaa. Arvostelen siellä rennolla otteella ruokaa, jota syön. Ihan vaan tiedoksi, että olen minä sielläkin profiilikuvassa ilman pipoa, että ei se nyt sentään sellainen skandaali ole, Tykki nauraa.

Koska pipoja on oltava säälle kuin säälle, on niitä kaapin perukoille kertynyt melkoinen kasa. Mutta onko Tykki koskaan selvittänyt tarkkaa määrää?

- Tästä on jokin aika, kun ne laskin. Silloin niitä oli 32. Sen jälkeen pistin puolet kiertoon, mutta olen varmaan hankkinut toistakymmentä lisää. Kyllä niitä siis hirvittävä läjä on.

- Ostan piponi aina säkällä, sillä mielestäni ei ole soveliasta sovittaa pipoja. Siksi tulee hankittua halpoja pipoja, ja niitä on kotona tälläkin hetkellä sellaiset kymmenen kappaletta, joissa on edelleen laput kiinni.

Vaikka Tykin asuissa musta on valttia, myöntää herra olevansa myös melkoinen herkkis. Aiheesta voit lukea lisää täältä.

Lue myös: Happoradion Aki Tykki avoimena: "Rakkaus on iskenyt ainakin kerran" - katso video

Kilpailut

Uusimmat