Kaikki artikkelit
- Ilmoitin asiasta yhtyetovereilleni, jotka alkuhämmennyksen jälkeen taisivat ymmärtää ja ehkä hyväksyäkin syyni ja ratkaisuni, Happoradiosta tuttu Tykki kertoo tiedotteessa.
Musiikki
16 päivää sitten
Aki Tykin nimissä on tehty Facebook-valeprofiili, joka on lähettänyt kaveripyynnön esimerkiksi muusikon äidille.
Viihde
noin vuosi sitten
Diilissä joukkueet järjestävät musiikkifestivaalien promotapahtumat. Suosikkiyhtyeen yksityiskohtaiset takahuonevaatimukset aiheuttavat Sampo-joukkueelle päänvaivaa.
Viihde
noin vuosi sitten
Pipon takana on tarina yli 15 vuoden takaa.
Viihde
noin vuosi sitten
SuomiRockin kuuntelijoiden mielestä Happoradion paras kappale on Puhu äänellä jonka kuulen.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Jos et olis siinä on neljäs single yhtyeen syksyllä julkaistavalta Majakka-albumilta.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Happoradio julkaisi surusta kertovan Silta-kappaleen.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Koronavirus iski myös suosikkibändin toimeenkuvaan.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Happoradion Aki Tykki kokee kateuden turhana: "Meidän kulttuurissamme sillä yritetään alentaa muita"
Aki Tykki ei koe työasioissa kateutta. Sen sijaan kaverin hienompi auto voi saada kateellisuutta aikaan.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Happoradio-solisti maksoi velkansa pois heti, kun oli saanut ensimmäiset suuret Teosto-korvauksensa.
Podcast
yli 4 vuotta sitten
Aki Tykin musiikkiura ei ole ollut aina ruusuilla tanssimista.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Tehdään jotain kaunista -kappale julkaistiin perjantaina.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Tapahtumat saivat alkunsa eilen ennen laivalla ollutta keikkaa.
Viihde
yli 5 vuotta sitten
Tykin mukaan on ihmeellistä, että piposta on tullut sellainen juttu.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Tykin mukaan Happoradio on parhaimmillaan tunteisiin vetoavissa biiseissä.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Happoradion uuden albumin julkaisua siirrettiin kaksi kertaa: 'Lopulta lauoimme sen väkisin maaliin'
Happoradion Aki Tykki kertoo, että albumin tekeminen kävi työstä - ja sitten myös perheenlisäys ilmoitti saapumisestaan.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten