Kuva: Mikko Räsänen

Jannika B paljasti kohtaamisensa henkimaailman kanssa - tarina saa niskavillat pystyyn

11.07.2017 19:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jannika B:n ja Toni Wirtasen kotona vierailee toisinaan henki.

Jannika B on ottanut kesällä haltuunsa myös radiotyön. Häntä kuullaan tällä viikolla nimittäin KISSIn taajuudella, yhdessä Jenni Haapalan kanssa.

Tänään Jannika kertoi kuulijoille kuumottavan tarinan, johon liittyy olennaisena osana henkimaailma.

Jannikan mukaan hän on tuntenut toisinaan kotona ollessaan olonsa hieman pelokkaaksi.

- Meillä ei ole edes mikään vanha talo, se on rakennettu vuonna 2006. Silti toisinaan minua on pelottanut kotona. On ollut sellainen tunne, että siellä on joku, hän kertoo.

Jannikan mukaan hänen miehensä, Apulanta-yhtyeen nokkamies Toni Wirtanen, oli omissa polttareissaan käynyt meedion luona. Wirtanen suostui kertomaan vaimolleen vierailusta, mutta ei sen sisällöstä, sillä hän halusi nähdä sen, toteutuvatko hänen kertomansa asiat.

Se mitä hieman myöhemmin tapahtui, säikäytti myös Wirtasen.

- Minulla on tapana puhua unissani. Eräänä aamuna, kun heräsin ja mieheni tuli luokseni aamukahvin kanssa, hän näytti hyvinkin pelokkaalta. Mietin heti, että mikäs juttu nyt on. Hän sitten aloitti kertomalla, että hän oli kysynyt meediolta, että onko talossamme joku ja kuka se on.

- Meedio oli todennut, että siellä on sellainen pitkä, laiha mies, joka on ratatyöntekijä. Hän ei ole millään tavalla paha. Hän vain on alueeseen kuuluva henki, joka vaeltelee paikasta toiseen.

Jannikan mukaan hän olikin tietämättään ilmeisesti yön aikana tavannut kyseisen herran. Näin hän ainakin uskoo.

- Se mistä mieheni kauhistus johtui, oli se, että olin kuulemma keskellä yötä noussut istumaan ja kääntynyt häneen päin ja sanonut: Rakas, nyt se pitkä, laiha mies on täällä. Sitten olin jatkanut uniani, Jannika toteaa.

Vaikka kohtaaminen saakin monen niskavillat pystyyn, oli se Jannikalle jollain tapaa helpottava hetki.

- Sen jälkeen en ole pelännyt. Uskon, että olen unen ja henkimaailman jossain välimuodossa hänet tavannut ja todennut hyväksi tyypiksi. Sen jälkeen, kun ei ole ollut ahdistavaa tunnetta.

Jannikaa voit kuunnella vielä perjantaihin saakka KISSin taajuudella kello 15-18.

Voice.fi, Kiss ja Radio Nova kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Jannika B lahjoitti iPadin syöpäsairaille lapsille - jotkut vetivät herneen nenään

Lue myös: Jannika B julkaisi koskettavan tekstin: Opettaja purskahti nauruun laulukokeen jälkeen

Kilpailut

Uusimmat