Kuva: YouTube

Kulissien takainen suhde, salainen sukunimi: Asiat, joita et tiennyt Rillit huurussa -sarjasta

11.07.2017 14:30 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sarjan päätähdillä ja roolihahmoilla on todellisuudessa melko vähän yhteistä.

Rillit huurussa -sarja on yksi tunnetuimmista komedioista. Se on pyörinyt suomenkin televisiossa pidemmän aikaa, ja on saanut myös täällä suuren fanikunnan.

Vaikka sarja monelle tuttu onkin, on sen taustalla paljon sellaista faktaa, joka on jäänyt monella pimentoon.

Good Housekeeping -sivusto listasikin muutamia mielenkiintoisia faktoja, jotka saattavat yllättää. Ne pääset katsomaan alta.

1. Sheldon Cooperin näyttelijä Jim Parson, ei ole roolihahmonsa tavoin Star Trek -fani. Todellisuudessa hän ei ole edes koskaan katsonut kyseistä sarjaa.

(kuva: AOP)

2. Mayim Bialik on näyttelijöistä ainoa, jolla on jotain todellista kosketuspintaa tieteeseen. Hän on nimittäin suorittanut opinnot neurotieteistä. Hän onkin tarkka siitä, että faktat ovat sarjassa oikein.

(kuva: AOP)

3. Pennyn rooli oli alun perin täysin toisenlainen. Aluksi nimenä oli Katie ja pilottijaksossa häntä esitti Amanda Walsh. Testi yleisö ei kuitenkaan lämmennyt tälle hyperseksuaaliselle hahmolle, joten siitä muotoutui nykyisenlainen.

(kuva: AOP)

4. Kuvauspaikalla on oikeasti vain yhdet portaat. Kun näyttelijä sitten näytetään kävelemässä portaikossa, sahaa hän oikeasti ylös alas yhtä portaikkoa.

5. Rajsin naisongelmat pohjaavat ohjaajan ystävän naisongelmiin. Myös hän pystyi puhumaan naisille vain silloin, kun hän oli juonut jotain alkoholipitoista.

(kuva: AOP)

6. Sarjan jokainen jakso on nimetty jonkinlaisen tieteellisen teorian mukaan. Lukuun ottamatta sarjan pilottijaksoa.

7. Pennyn sukunimi on edelleen pysynyt salaisuutena. Monen muun hahmon koko nimi on katsojien tiedossa.

8. Bernadetten kimittävä ääni ei ole oikea. Näyttelijä Melissa Rauch sen sijaan yrittää matkia äitinsä ääntä roolinsa aikana.

(kuva: AOP)

9. Sarjan alkuperäinen nimi oli Lenny, Penny ja Kenny.

10. Johnny Galecki (Leonard) sekä Penny (Kaley Cuoco) seurustelivat tosielämässä. 

11. Jokaisen jakson tekemisessä on mukana myös tieteen asiantuntija.

12. Sheldonin näyttelijä Jim Parson reputti tiedeopintonsa koulussa.

13. Pennyn kotona olevat kuvat ovat todellisuudessa otoksia muusta kuvausryhmästä.

14. Penny käyttää aina samaa laukkua.

15. Sheldonin paidan väri kertoo aina jotain hänen mielialastaan.

Lue myös: Rillit huurussa -tähtien jalo teko: Suostuivat palkanalennuksiin, jotta kollegat saisivat korotuksen

Lue myös: Rillit huurussa -näyttelijä avioitui rakkaansa kanssa - takana 14 vuoden liitto

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat