Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Mielipiteet jakanut James Bond -klassikko

02.08.2017 07:15 - Katariina Auvinen

Roger Mooren esitys jakoi arvotelijoiden mielipiteet räikeästi.

Tänään television puolella nähdään James Bond -klassikko, jota on jakaa arvotelijoiden mielipiteet kahtia. Toiset ovat sitä mieltä, että vuonna 1981 kuvattu Erittäin salainen -elokuva on paras Bond-elokuva. Toiset taas lyttäävät tämän Roger Mooren tähdittämän leffan täysin luokattoman huonona. 

Juonessa brittiläinen vakoilualus uppoaa kansainvälisille vesille. James Bond lähetetään selvittämään sen korvaamattoman arvokkaan lastin kohtaloa. Pienen lisämausteensa luo aluksen mukana uponnut ydinsukellusveneiden ohjausjärjestelmä. Väärissä käsissä, se olisi uhka koko maailmalle.

Elokuvan on ohjannut John Glen, joka ohjasi tämän elokuvan jälkeen viisi muutakin salainen agentti -elokuvaa. Elokuvan pääosan esittäjä, Roger Moore, kuoli tämän vuoden toukokuussa yhteensä 89 vuoden iässä. Moorea kysyttiin mukaan jo ensimmäiseen James Bond -elokuvaan, mutta tähti kieltäytyi kunniasta. Hän kertoi myöhemmin olleensa liian nuori tällaiseen rooliin. Moore teki ensiesiintymisensä Bondina vuonna 1972. Erittäin salainen -elokuva oli Mooren viides esiintyminen Bondina. 

21.00
Nelonen

Kilpailut

Uusimmat