Kuva: Senja Rapila

Krista Kososen tähdittämän Miami-leffan ohjaaja:" Rankinta on uskoa itseensä ja vakuuttaa niin moni"

13.08.2017 13:15 - Katariina Auvinen

Ohjaaja Zaida Bergroth huokasi helpotuksesta kuvauksien alettua.

Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivää Miami-elokuvaa tähdittää Krista Kosonen. Showtanssija Angelaa näyttelevä Kosonen kertoo, että häntä jännitti hypätä roolihahmonsa matkaan aluksi. Toista pääosaa, Annaa, näyttelee juuri teatterikoulusta valmistunut Sonja Kuittinen. Miami on tarina kahden sisaruksen välisistä suhteista. 

(kuva: Sami Kuokkanen / Filmikellari )

Elokuvan ohjaaja Zaida Bergroth lähti työstämään toisenlaista, Angela-nimistä, elokuvaa jo vuonna 2010. Elokuvan esittäminen kariutui kuitenkin jo alkumetreille, kun elokuvan rahoitus epäonnistui vuonna 2012. Bergroth on kuitenkin kertonut ottaneensa Miami-elokuvaan palasia Angelan käsikirjoituksesta.

-Tämä on ollut pitkä projekti. Rankinta on ollut uskoa itseensä ja tähän projektiin. Se on välillä vaikeaa, koska kaikki etenee niin hitaasti ja matkan aikana pitää vakuuttaa niin moni ihminen, Bergroth kertoo Voice.fi:lle antamassa haastattelussaan. 

Kun vihdoin kuvaukset alkavat ohjaaja sanoo sen olevan hieman omituinen ja helpottava fiilis. 

-Se tuntuu siltä, että vihdoin me olemme tässä. Nyt kukaan ei voi pysäyttää meitä, Bergroth huokaa. 

Monia maagisia hetkiä kuvausten aikana

Kuvausten aikana syntyi muutamia maagisia hetkiä, jotka saavat ohjaajan ihon vielä kananlihalle. Kuittinen ja Kosonen ovat molemmat kertoneet, että kemiat toimivat heidän välillään hyvin. Sisarusten näytteleminen oli helppoa. 

-Yksi maaginen hetki syntyi siitä, kun Kristan roolihahmo Angela muisteli sisarensa Annan kanssa hetkeä, jolloin Angela halusi opetella lentämään. Anna oli aivan varma, että Angela oli noussut lattiasta ylös. Silloin katsahdimme kuvaajan kanssa toisiamme ja tiesimme, että tässä on sitä jotain, Bergroth kuvailee. 

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Krista Kosonen muuntautui uuteen rooliinsa seksikkääksi showtanssijaksi - katso ensimmäinen kuva

Kilpailut

Uusimmat