Kuva: AOP

Pink julkaisi kuvan hieman erilaisemmasta tauosta kuvausten välillä - pumppasi rintamaitoa

18.08.2017 08:45 - Katariina Auvinen

Laulaja työstää parhaillaan uutta musiikkia. Hän on myös yhdeksänkuukautisen pojan äiti.

Laulaja Pinkillä, 37, oli kiireinen päivä Lontoossa tällä viikolla. Tähti julkaisi Instagramissa rehellisen kuvan siitä, miten hän viettä taukojaan. Pink on yhdeksänkuukautisen pojan, Jamesonin, äiti. Hän imettää vielä, joten Pink julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hänellä on molemmissa rinnoissaan pumput.

Tähti oli kirjoittanut pukuhuoneessa otetun kuvan viereen, olevansa nyt äidin tauolla. Hän on kietonut paitansa ylös, paljastaen treenatun vartalonsa. Pink työstää nyt uutta albumiaan parhaillaan. Hän julkaisi albumin edellisen kerran yli viisi vuotta sitten. 

Laulajalla on yhteensä kaksi lasta. Laulaja Pink, eli oikealta nimeltään Alicia Moore, on yhdessä motocross-ajaja Carey Hartin, 42, kanssa. Pariskunta tapasi toisensa jo vuonna 2001, jonka jälkeen he aloittivat seurustelun. Pink ilmoitti parin erosta vuonna 2008, mutta he palasivat yhteen heti seuraavana vuonna. Laulaja on jälkikäteen sanonut, että hän ja Hart eivät koskaan laillisesti eronneet. 

Lue myös: Pink julkaisi kauniin perhekuvan - sai kritiikkiä sosiaalisessa mediassa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat