Kuva: AOP

Kotiliesi: Merja Larivaara isänsä hoidosta: ammattilaiset tekevät työnsä, minä olen seuraneiti

14.09.2017 10:50 - Henna Koste

Merja Larivaaralla on ollut aina hyvät välit isänsä kanssa. Hän tekee parhaansa viettääkseen aikaa isänsä kanssa.

Näyttelijä Merja Larivaara, 53, sai isälleen paikan hoitokodista vuosia takaperin. Ensimmäinen paikka ei vastannut  odotuksia, vaan isä löytyi usein sotkuisesta huoneesta. Hoitaja kiikutti ruuan ja lähti ylimääräisiä jutustelematta pois. 

Nyt hänen isänsä on ollut muutaman vuoden uudessa paikassa, johon tytär on ollut tyytyväinen. Isän ollessa terve, ei 600 kilometrin etäisyys tuntunut hurjalta. Isä matkusti usein perheensä luo Porvooseen. Isän sairauden myötä tapaamiset jäivät Merjan perheen varaan. 

Kolme vuotta sitten Larivaaran miehelle Kari-Pekka Toivoselle tarjottiin työtä Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana. Perhe muutti Ouluun. 

- Olen päättänyt, että en ota stressiä isän hoidosta, ja olen opetellut elämään ilman huonoa omaatuntoa, näyttelijä sanoo Kotiliesi-lehdessä. 

Merjalla on ollut aina lämpimät välit isänsä kanssa. Hän on pohtinut rooliaan isänsä elämässä ja hoidossa. 

- Voin luottaa siihen, että ammattilaiset tekevät työnsä loistavasti, ja minä olen isän seuraneiti, Merja pohtii. 

Lähde: Kotiliesi

Lue myös: Tytär kirjoitti liikuttavan kirjeen isäpuolelleen: "Olet korjannut sydämeni palaset yhteen"

Kilpailut

Uusimmat