Kuva: AOP

Rihanna avautui epävarmuudestaan kehoaan kohtaan - vaikuttaa jokaiseen päivään

17.10.2017 09:15 - Katariina Auvinen

Laulaja kertoo, että hän saattaa muuttaa vaatekokoaan rajusti viikkojen aikana.

Näyttävä laulaja Rihanna, 29, on tunnettu muun muassa rohkeasta pukeutumisestaan. Voisi kuvitella, että nainen ei kaihtaisi pieniä ja vartaloa myötäileviä asuja, mutta niin ei ole. Hän kertoo Daily Mail -julkaisulle, että hän on hyvin epävarma omasta vartalostaan. 

- Minun pitää miettiä joka päivä, tuntuuko minusta tänään lihavalta vai laihemmalta. Pukeudun sen mukaan, hän kertoo. 

Laulaja kertoo, että hänen mielentilastaan riippuu, käyttäkö hän esimerkiksi kaksi kertaa suurempia vaatteita. 

- Toisaalta se on ihan hyvä, että toisena viikkona mahdun johonkin vaatteeseen ja taas seuraavana päätän, että tarvitsen joten ylisuurta päälleni, Rihanna kertoo. 

Hän kertoo, että mielentila omasta kehostaan, vaikuttaa myös treenirytmiin. Sen mukaan, mikä kehonosa tuntuu hänestä jotenkin epävarmalta, kaipaa myös treeniä. Rihanna on suunnitellut Pumalle vaatteita, jonka lanseeraamistilaisuudessa hän puhui asiasta medialle. 

Lue myös: Rihannan kaksoisolento hämmentää netissä - miten moinen yhdennäköisyys on mahdollista?

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat