Kuva: AOP

Mark Wahlberg on pyytänyt jumalalta anteeksi yhtä leffarooliaan

25.10.2017 16:45 - Katariina Auvinen

Miehen näyttelemä Boogie Nights -elokuva sijoittuu pornoteollisuuden kulta-aikaan.

Maailman parhaiten tienaava miesnäyttelijä, Mark Wahlberg, 46, kertoo, että hän on joutunut pyytämään jumalalta anteeksi yhtä leffarooliaan. Kyseessä on vuonna 1997 valmistunut Boogie Nights -elokuva, joka sijoittuu Yhdusvaltojen pornoteollisuuden kulta-ajalle, 1970-luvulle. 

Elokuvassa Wahlbergin esittämä hahmo, Eddie Adams, on tunnettu erittäin miehekkäästä varustuksestaan. Näyttelijä on myöntänyt LADbible-julkaisun mukaan, että hän anoi anteeksiantoa roolisuorituksestaan. 

- Voin vain toivoa, että jumala pitää leffoista ja on anteeksiantavainen. Tein huonoja valintoja elämässäni juuri silloin, hän kertoo. 

Elokuva heitti hänet isomman yleisön tietoisuuteen, mutta Wahlbergin uskontoon valinta ei sopinut. Mies on harras katolilainen. 

Wahlberg on kertonut avoimesti uskostaan sekä nuoruudensa huonoista valinnoista. Mies oli teini-ikäisenä päihderiippuvainen, joka ajoi hänet muun muassa ongelmiin virkavallan kanssa. Hän joutui muun muassa vankilaan pahoinpitelystä. 

Näyttelijä pääsi kuitenkin kaidalle tielle ja nykyisin hän on neljän lapsen isä. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Lue myös: Parhaiten tienaavat miesnäyttelijät listattiin - katso top 10

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat