Michael Jacksonin lapset harvinaisessa yhteiskuvassa - Paris ja Prince hyvinvoivina gaalamatolla
Jacksonin lapset ovat käyneet yhdessä läpi vaikeita aikoja isänsä kuoleman jälkeen.
Edesmenneen poptähti Michael Jacksonin lapset eivät kasvuvuosinaan päätyneet kovin paljoa tekemisiin julkisuuden kanssa. Isänsä kuoleman jälkeen lapset ovat saaneet julkisuutta osakseen sitäkin enemmän. Parisista, 19, ja Princestä, 20, on kuitenkin varttunut hyvinvoivia nuoria aikuisia.
Jacksonit nähtiin yhdessä tiistaina Elizabeth Taylorin AIDS -järjestön ja Mothers2Mothers-järjestön ruokailujuhlaan Beverly Hillsissä Los Angelesissa. Taylor oli Parisin kummi ja kaunotar toimiikin nykyään järjestön keulakuvana.Sisarukset poseeraavat tapahtumassa hyväntuulisinä käsi kädessä.
Paris Jackson todistaa videolla, että laulutaito kulkee suvussa. Katso juttu täältä.
Kilpailut
Uusimmat
Hengitystieinfektiotilanne Puolustusvoimissa näyttää rauhoittuneen - maskeista luovutaan
New York julisti hätätilan rankkasateiden vuoksi - sateet voivat jatkua myös perjantaina
Onko aika aloittaa vai päästää irti? Tekoäly kertoo, mitä elokuu tuo horoskooppimerkillesi
Heinäkuu oli koko maassa harvinaisen lämmin
Ruokavirasto varoittaa sikaruton leviävän Suomen lähialueilla
Näytä lisää