Kuva: AOP

Yllättävän moni julkkispari on palannut yhteen eron jälkeen - katso lista

06.11.2017 10:45 - Katariina Auvinen

Muun muassa Justin Bieber ja Selena Gomez ovat löytäneet uudelleen rakkauden toisiaan kohtaan.

Laulajat Justin Bieber ja Selena Gomez löysivät toisensa uudelleen kahden vuoden eron jälkeen. Pariskunta on ollut julkisuudessa paljolti viime viikkoina, kun heidän suhteensa syvenemisestä on uutisoitu. 

Gomez ja Bieber eivät ole poikkeuspari, sillä monet julkkikset ovat palanneet entisen rakkaansa kanssa uudelleen yhteen. 

Esimerkiksi Katy Perry on lämmitellyt suhteensa uudellen kahteen entiseen kumppaniinsa. Hän palasi yhteen muun muassa John Mayerin kanssa, mutta pari erosi lopullisesti pari vuotta sitten. Tämän jälkeen Perry on lämmitellyt välejään entiseen kumppaniinsa, Orlando Bloomiin

Ryan Gosling ja Rachel McAdams

Gosling tapasi McAdamsin ensimmäisen kerran vuonna 2004, yhteisen elokuvan kuvauksissa. Tällöin pari ei tullut toistensa kanssa ollenkaan toimeen, mutta kinastelu muuttui rakkaudeksi. Pari erosi vuoden seurustelun jälkeen, mutta palasi sen jälkeen yhteen. Lopullisesti he erosivat vuonna 2007. 

(kuva: AOP)

Kourtney Kardashian ja Scott Disick 

Kardashian oli miehensä kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta, mutta he ehtivät laittaa vuosien aikana lusikat jakoon monta kertaa. Pariskunnalla on yhdessä kolme lasta. Kardashian kuitenkin erosi Disickistä lopullisesti 2015. Molemmat ovat löytäneet uuden rakkauden.  

(kuva: AOP)

Miley Cyrus ja Liam Hemsworth

Cyrus ja Hemsworth tapasivat toisensa jo 2009, jolloin heidän rakkautensa syveni nopeasti. Pariskunta ehti ilmoittaa erostaan vuosi tapaamisensa jälkeen. He palasivat nopeasti yhteen vuonna 2011, jonka jälkeen he kertoivat olevansa myös kihloissa. Tämäkin kerta päättyi eroon. Pari löysi taas toisensa vuonna 2016. Nykyisin heidän huhutaan olevan naimisissa. 

Prinssi William ja Cambridgen herttuatar, Catherine Middleton 

Englannissa valmistaudutaan tällä hetkellä kruununperillisen tuloon, kun herttuatar odottaa parille heidän kolmatta lastaan. Parin tie ei ole kuitenkaan aina ollut rakkaudentäyteinen, koska vuonna 2004 seurustelunsa aloittanut pari ehti ilmoittaa erostaan 2007. He kuitenkin palasivat yhteen kolme kuukautta myöhemmin.

(kuva: AOP)

Ben Affleck ja Jennifer Garner

Pariskunta tapasi toisensa vuonna 2002, jolloin he molemmat tähdittivät Daredevil-elokuvaa. He olivat yhdessä vuoteen 2015, jonka jälkeen he ilmoittivat lähtevänsä eri teille. Pari palasi lyhyesti yhteen ennen virallista eroaan, joka sinetöitiin tänä vuonna. 

Lue myös: Selena Gomez ja Justin Bieber palasivat yhteen - taustavaikuttajana yllättävä taho

Lähde: Marie Claire

Kilpailut

Uusimmat