Kuva: SplashNews

Mariah Carey joutui ahdistelukohun keskelle - entinen turvamies syyttää diivaa lähentelystä

08.11.2017 14:32 - Katariina Auvinen

Laulaja voi joutua oikeuden eteen selvittämään syytöksiä.

Hollywoodissa on tullut lähiaikoina esille valtava määrä ahdistelusyytöksiä. Nyt laulaja Mariah Carey, 47, voi joutua oikeuden eteen, jos entistä turvamiestä, Michael Anelloa, on uskominen. Careyn entinen turvamies väittää, että popdiiva olisi ahdistellut ja käyttänyt verbaalista väkivaltaa häneen. 

Mies omistaa yrityksen, joka välittää turvamiehiä julkisuuden henkilöille. Hän itse työskenteli Careylle vuodesta 2015 tähän kevääseen saakka. Anellon mukaan nainen olisi haukkunut häntä rajuin sanoin.

Anello kertoo TMZ-julkaisun mukaan, että eräänä päivänä laulaja pyysi turvamiestä tuomaan hänen matkatavaransa tämän hotellihuoneeseen. Huoneessa nainen oli pukeutunut alusasuun, joka oli täysin läpinäkyvä. Kun Anello oli yrittänyt poistua, Carey ei ollut halunnut päästää miestä lähtemään. Mitään ei kuitenkaan entisen turvamiehen mukaan tapahtunut hotellihuoneessa. 

Laulajan edustajat ovat olleet yhteydessä entisen turvamiehen lakimiehiin. He yrittävät päästä sopuun ilman oikeudenkäyntiä. 

Lue myös: Mariah Carey säteili punaisella matolla - syvään uurrettu kaula-aukko keräsi katseet

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat