Kuva: AOP

Tomi Metsäketo: "Poliisilla ei ole tutkinnassa yhtään minuun kohdistuvaa rikosepäilyä"

15.11.2017 12:24 - Anna Hopi

Tomi Metsäketo julkaisi tiedotteen, jossa korostaa syyttömyyttään.

Laulaja Tomi Metsäketo on ollut viime aikoina kohun keskelle asiattoman nettikirjoittelun tiimoilta. Muun muassa CIA Naisten olohuone -ryhmässä laulajaa on syytetty naisten huonosta kohtelusta ja sikailusta. Nyt Metsäketo on lähettänyt medioille tiedotteen, joka kokonaisuudessaan kuuluu näin:

"Julkisuudessa levitetään yhä aktiivisesti väitteitä siitä, että olisin syyllistynyt mitä erinäisimpiin vakaviin rikoksiin tai että olisin niistä epäiltynä. Väitteet ovat kauttaaltaan perättömiä.

Puolustaakseni itseäni ja todistaakseni syyttömyyttäni olen ollut itse erittäin aktiivinen poliisin suuntaan. Olen jo muutaman viikon ajan käynyt useaan otteeseen poliisin kanssa neuvonpitoa lukuisista minuun kohdistuneista väitteistä. Yhdessäkään näistä keskusteluissa ei ole tullut esille mitään, mikä viittaisi minun syyllistyneen mihinkään rikokseen tai edes sen yritykseen.

Poliisilla ei ole tutkinnassa yhtään minuun kohdistuvaa rikosepäilyä enkä ole ollut poliisin kuultavana rikoksesta epäiltynä. Syyttömyyttäni epäilevät mediat voivat tarkistaa syyttömyyteni Helsingin poliisista. Lisäksi olen tilannut itsestäni mm. rikostaustaotteen sekä tietoni poliisin rekisteristä, jotka voin julkistaa kaikille sitä haluaville medioille.

Minuun kohdistunut julkisuus on ollut erittäin mittavaa niin medioissa kuin erinäisillä nettipalstoilla. Valitettavasti kaikki kirjoitukset eivät ole olleet asiallisia, vaan joukkoon on mahtunut myös monia virheellisiä ja jopa kunniaani loukkaavia artikkeleita ja kirjoituksia. Viimeksi tänään olen joutunut viemään erään blogikirjoituksen viranomaisten tietoon.

Kaiken tämän myllerryksen keskellä olen saanut myös runsaasti positiivisia viestejä ja haluankin antaa niistä erityisen suuret kiitokseni.

Tomi Metsäketo"

Lue myös: IL: Tomi Metsäketo hämmästyi Maria Veitolan haastattelupyynnöstä - "En tietenkään suostunut"

Lue myös: Maria Veitola Tomi Metsäketo -kohusta: "Tunnen sydämessäni tehneeni oikein"

Lue myös: Tomi Metsäketo Pasilan poliisitalossa - Maria Veitolan kirjoitus poliisille

Kilpailut

Uusimmat