Kuva: AOP

Simpsonit iski jälleen - ennusti Disneyn ja 21st Century Foxin jättikaupan jo 20 vuotta sitten!

15.12.2017 14:45 - Iiro Myllymäki

Animaatiosarja on aiemmin ennustanut muun muassa Donald Trumpin presidenttiyden.

Simpsonit-animaatiosarja on tunnettu nokkelasta huumoristaan, keltaisista hahmoistaan ja lukuisista vierailevien julkkisten äänirooleista. Tämän kaiken lisäksi Simpsonit on kunnostautunut myös ennustamisen saralla. Aiemmin Simpsonit on ennustanut muun muassa Donald Trumpin presidenttiyden ja Lady Gagan Super Bowl -esiintymisen.

Nyt on käynyt ilmi yksi toteutunut ennustus lisää. Simpsoneissa nimittäin ennakoitiin Walt Disneyn ostavan 21st Century Foxin jo vuonna 1998. Tällä viikolla jättimäinen yrityskauppa kävi toteen, kun Disney ilmoitti ostavansa Foxin elokuva- ja televisiopuolen osastot noin 44 miljardilla eurolla.

Simpsoneiden kymmenennellä kaudella vuonna 1998 yhdessä jaksossa nähdään kyltti, jossa Foxin ilmoitetaan olevan osa Walt Disney -yhtiötä:

Jakson ennustukset eivät edes loppuneet tähän. Pian kylttikohtauksen jälkeen jaksossa nähdään, että Disneyn elokuvastudion seinällä on Star Wars -juliste. Walt Disney osti oikeudet Star Wars -elokuviin vasta vuonna 2012.

Lue myös: Suosittu Simpsonit-hahmo joutui rasismisyytösten kohteeksi - joutuuko lähtemään sarjasta?

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat