Kuva: Getty Images

Orlando Bloom harvinaisen avoimena rakkaudestaan Katy Perryyn: "Et voi valita keneen rakastut"

02.05.2018 17:45 - Senja Rapila

Kaksikko alkoi seurustella avoimesti ensimmäistä kertaa vuoden 2016 alkupuolella.

Maaliskuun alussa kuultiin hyviä uutisia, kun kerrottiin on-off-pariskunnan, näyttelijä Orlando Bloomin, 41, sekä laulaja Katy Perryn, 33, palanneen yhteen. Nyt näyttelijäkomistus on puhunut rehellisenä haastattelussa suhteestaan Perryyn.

- Hän on uskomaton ihminen. En oikeastaan ollut tietoinen hänen saavutuksistaan artistina, kun tapasimme. En olisi kuvitellut silloin, että mitään tapahtuisi, Bloom on kertonut The Times -lehdelle.

- Ja kuten tiedätte, sitten kun se iskee, sitten se iskee. Et voi valita sitä, keneen rakastut.

Bloom myös kertoi avoimesti yksityiskohtia siitä, miksi kaksikko päätti erota vuoden 2017 alkupuolella. Yksi suurin syy oli molempien kiireiset aikataulut.

- Hän on kiertueella, minä teen näytelmää, kaikki vaikuttavat. Minulla on paljon kunnioitusta ja syviä tunteita häntä kohtaan.

Lähipiiristä kerrottiin, että pariskunta kaipasi toisiaan todella paljon eron jälkeen.

- Heidän parisuhteensa vaikuttaa vahvemmalta nyt. Orlando kyllästyi sinkkuuteen. Eri naisten deittailu ei ole hänelle enää niin houkuttelevaa.

Laulaja Katy Perry. (kuva: Getty Images )

Lähde: Mirror

Lue myös: Katy Perryn haalariasu hämmensi fanit - vahvistiko huhut yhteenpaluusta Orlando Bloomin kanssa?

Lue myös: Orlando Bloomia ei ole tunnistaa uusista kuvista - katso

Kilpailut

Uusimmat