Kuva: Getty Images

Christina Aguileran gaala-asua kummastellaan - "Mitä ihmettä sinulla on päälläsi?"

22.05.2018 11:15 - Katariina Auvinen

Musiikin pariin palannut laulaja hämmensi tyylillään Billboard-gaalassa.

Laulaja, Christina Aguilera, 37, julkaisi pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa musiikkia kuuteen vuoteen. Hänet nähtiin Billboard-gaalassa niin esiintymässä kuin vieraanakin. Tähden gaala-asu on aiheuttanut melkoista hämmennystä fanien keskuudessa. 

Aguileran päällä nähtiin liituraitainen asu, jonka takaa laskeutui pitkä ja raskas laahus. Tämän lisäksi nainen oli korostanut vyötäröään valtavalla vyöllä. Asu listatiin monessa julkaisussa yhdeksi gaalan epäonnistuneimmaksi. 

Naisen fanit ovat kommentoineet asua myös Instagramin puolella. 

"Rakastan sinua, mutta tuo mekko on aivan kamala." 

"Olisit voinut antaa hieman kangasta tuosta mekostasi Jennifer Lopezin taustatanssijoille, he olisivat tarvinneet sitä enemmän." 

"Mitä ihmettä sinulla on päälläsi?" 

"Uskoisin, että mikä tahansa muu mekko olisi näyttänyt paremmalta." 

Aguilera ei ollut ainoa, joka hämmensi asuvalinnallaan. Punaisella matolla nähtiin myös metallisia asuja sekä käärmeennahkaisia housupukuja. 

(kuva: Getty Images )

(kuva: Getty Images )

(kuva: Getty Images )

(kuva: Getty Images )

Lue myös: Julkkikset, jotka laihduttivat itsensä lähes tunnistamattomiksi - katso kuvasarja

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat