Kuva: Youtube

Tänään tv:ssä: Hittikomedia, joka suututti eläinoikeusaktivistit - PETA syytti eläinrääkkäyksestä

25.05.2018 07:15 - Iiro Myllymäki

Kauhea kankkunen 3 joutui ilmestyessään kriitikoiden hampaisiin.

Suositun Kauhea kankkunen -trilogian päätösosassa elokuvien kaveruskolmikko päätyy etsimään vanhaa vankilasta karannutta tuttavaansa. Seikkailullaan ”susilauma” päätyy uusiin paikkoihin, mutta palaa myös pahamaineiseen Las Vegasiin, minne heidän ei koskaan ollut tarkoitus enää palata.

Elokuvan arvosteluissa huomioitiin, että trilogian kolmososa poikkeaa tyylillisesti kahdesta edellisestä leffasta. Kolmososan tyyli on edeltäjiään synkempi, mutta tämä ei vakuuttanut kriitikoita. Elokuvakritiikkejä yhteen kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvan keskimääräinen arvosana on 4,1 asteikolla yhdestä kymmeneen.

Kauhea kankkunen 3 -elokuvasta huomioitiin sen ilmestymisen aikaan erityisesti sen sisältämät raa’at eläinkohtaukset. Eläinoikeusjärjestö PETA syytti elokuvan ohjaajaa Todd Phillipsiä eläinrääkkäyksestä oikeiden eläinten käyttämisestä tietyissä kohtauksissa. Elokuvan alussa nähdään kohtaus, jossa Alan-hahmo ajaa valtatiellä kirahvi perävaunuun laitettuna. Kohtauksessa kirahvi osuu tappavasti vastaan tulevaan siltaan, mikä aiheuttaa kaaoksen liikenteessä. Kyseisen kohtauksen kirahvi oli tietokoneella animoitu, mutta sen mallina oli käytetty aitoa kirahvia, joka oli tuotu tietokonemallinnusta varten studioon. PETAn mielestä oli elokuvantekijöiltä vastuutonta tuoda villieläin elokuvastudioon, etenkin kun kirahvit herkästi ahdistuvat itselleen vieraissa tilanteissa.

Elokuvassa nähdään tämän lisäksi kohtaus, jossa näytetään, miten eräs hahmo tukehduttaa kukon hengiltä. Elokuvassa vitsaillaan myös koirien niskojen taittamisella. Useissa elokuvan arvosteluissa eläinten julmasta kohtelusta väännetyistä vitseistä kirjoitettiin hyvin kriittiseen sävyyn. Hollywood Reporterin arvostelussa näiden kohtausten kuvailtiin olevan ”osoituksia elokuvan epätoivoisuudesta”.

Lippuluukuilla elokuva oli kuitenkin menestyksekäs. Se saavutti maailmanlaajuisesti vähän yli 300 miljoonan euron lipputulot.

Kauhea kankkunen 3
Nelonen
21.00

Lue myös: Mies antoi tyttöystävälleen tiukat ohjeet leffatreffejä varten - "Et saa pitää kädestä kiinni"

Lähteet: Hollywood Reporter, Celebrity Café, Rotten Tomatoes, Box Office Mojo

Kilpailut

Uusimmat