Kuva: Senja Rapila

Olli Herman hyvästä ystävästään Jari Sillanpäästä: Aikuisen miehen pitää kantaa vastuu teoistaan

14.06.2018 11:15 - Senja Rapila

Suomalaisartisti tutustui Sillanpäähän Tähdet, tähdet -ohjelmassa vuonna 2014.

Jari Sillanpään huumekohu on ollut yksi viime vuoden puhuttavimmista aiheista. Muusikko Olli Herman kertoo Iskelmän haastattelussa tunnelmistaan kohua kohtaan ja kertoo, että kaikesta huolimatta Sillanpää on edelleen hänen hyvä ystävänsä. Kaksikko tutustui vuonna 2014 Tähdet, tähdet -ohjelman kuvauksissa.

- Edelleen voin ylpeänä sanoa, että hän on minulle ystävä. En ole koskaan nähnyt Jarista päällepäin sitä, että hän olisi jotenkin rappiolla tai jotain tuollaista. Mielestäni hän on aina vetänyt rautaisen ammattilaisen ottein, hän kertoo.

Herman myöntää, että kaikille voi käydä joskus mokia esiintymislavalla, mutta se on hänen mielestään aivan normaalia.

- Okei, kaikille sattuu joskus jotain huonompia keikkoja, ja se on ihan ok Suomessakin könytä kännissä lavalla. En tiedä, se on vähän kaksinaismoralistista myös.

Kaikesta huolimatta myös Herman muistuttaa, että jokaisella on vastuu itsestään ja omista tekemisistänän.

- Aikuinen mies, pitää kantaa vastuu. Ja kyllä uskon ja toivon ainakin, että Jari tuosta vielä nousee. 

Jari Sillanpää kärysi huumeista ajaessaan autolla Helsingin keskustassa syyskuussa 2017. (kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: "Mulle ei narkkarit laula" - radiojuontajat tekivät Jari Sillanpäästä tulleista palautteista kappaleen

Lue myös: Jari Sillanpään Instagram-kuva sai aikaan vihakommenttien ryöpyn – vastaa nyt napakasti takaisin

Kilpailut

Uusimmat