Kuva: Getty Images

Johnny Deppin poika kärsii vakavista terveysongelmista - isä jatkaa kiertuettaan normaalisti

28.06.2018 13:30 - Katariina Auvinen

Jack-pojan äiti, Vanessa Paradis, on kiirehtinyt poikansa vierelle.

Näyttelijä-muusikko Johnny Depp, 55, kiertää parhaillaan Saksassa Hollywood Vampires -yhtyeen kanssa. Depp ei ole keskeyttänyt kiertuettaan, vaikka People-julkaisu uutisoi, että hänen 16-vuotias Jack-poikansa kärsii vakavista terveysongelmista. 

Johnny Depp ja Vanessa Paradis ehtivät olla yhdessä yli kymmenen vuotta. (kuva: Getty Images )

Sen sijaan pojan äiti, Vanessa Paradis, on perunut kaikki esiintymisensä, jotta hän voi olla poikansa kanssa. Paradis ei esimerkiksi esiintynyt tähdittämänsä elokuvan ensi-illassa, koska hän halusi olla lapsensa tukena. 

Vanessa Paradis ja Johnny Depp seurustelivat 14 vuotta ja he erosivat vuonna 2012. Pariskunnalla on kaksi lasta, Lily-Rose sekä Jack-poika. Perhettä kohtasi myös suru, kun vuonna 2007, tytär sairastui kolibakteeriin. Hänen terveytensä romahti äkkiä, kun Lily-Rosen munuaiset alkoivat pettämään. Onni onnettomuudesta, nuori nainen toipui kuitenkin koettelemuksestaan. 

Jack-pojan terveysongelmista ei ole tarkempaa tietoa. 

Lue myös: Johnny Depp hermostui terveydentilansa uteluista täysin - perui kaikki haastattelut

Lähde: Daily Mail & People 

Kilpailut

Uusimmat