Kuva: Getty Images

Melania Trumpin tyylille naureskellaan netissä - Twitter täyttyi paljonpuhuvista kuvapareista

17.07.2018 18:45 - Iiro Myllymäki

Melania Trumpin iltapukua on verrattu muun muassa ikkunaverhoihin.

Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien maanantainen huipputapaaminen toi myös Donald Trumpin puolison Melania Trumpin Helsinkiin. Nainen ei päivän aikana juuri paistatellut parrasvaloissa, sillä hänellä ei ollut muuta virallista ohjelmaa kuin aamiaistapaaminen, jonka aikana hän keskusteli tasavallan presidentti Sauli Niinistön puolison Jenni Haukion kanssa. Nainen twiittasi kuvan kera nauttineensa hyvästä keskustelusta Haukion kanssa.

Melania Trump ei kohauttanut tekemisillään Suomen-vierailun aikana, mutta ei myöskään pukeutumisellaan. Nainen aiheutti pienimuotoisen kohun noin kuukausi sitten, kun hän käytti takkia, jonka selkäpuolella luki teksti ”I really don’t care, do u?”, eli suomeksi ”En todellakaan välitä, entä sinä?”. Nainen kuvattiin kyseisessä takissa, kun hän nousi lentokoneeseen matkalla tapaamaan siirtolaislapsia Teksasissa. Tuolloin naisen viestintäpäällikkö Stephanie Grisham vakuutti, että takin teksti ei ollut minkäänlainen kannanotto Yhdysvaltojen harjoittamaan politiikkaan, joka on johtanut tilastojen mukaan melkein kahdentuhannen siirtolaislapsen erottamiseen vanhemmistaan.

Melania Trumpin tyylissä on riittänyt kuitenkin puhuttavaa ja myös naureskeltavaa Twitterissä viime päivinäkin. Monet ovat nostaneet huomion keskipisteeseen Trumpin Isossa-Britanniassa käyttämän vaaleankeltaisen iltapuvun. Trumpia on mekon vuoksi verrattu Twitterin kuvapäivityksissä muun muassa Kaunottaren ja hirviön Belleen, maissintähkään ja ikkunaverhoihin. Katso alta muutamat esimerkit.

Lue myös: Suomeen saapunut Melania Trump edusti tyylikkäänä nahkahousuissa - katso kuvat

Lähteet: Teen Vogue, Variety

Kilpailut

Uusimmat