Kuva: TV1

Tänään tv:ssä: Voiko kehosta hävitä rasvaa ilman liikunnan lisäämistä? Lääkäri selvittää

08.08.2018 07:15 - Katariina Auvinen

Kyllä lääkäri tietää -ohjelman neljännellä tuotantokaudella selvitetään terveysmyyttejä.

Tohtori Michael Mosley ja hänen tutkijatiiminsä ottavat selvää, onko toisinaan hurjissakin terveysväittämissä perää. Tänään television puolella nähdään Prisma: Kyllä lääkäri tietää -ohjelma, jossa Mosley ottaa tänään kantaa siihen, voiko kehosta hävitä rasvaa niin ettei liikuntaa kuitenkaan lisätä. 

Kyseessä on neljännen tuotantokauden ensimmäinen osa. Tulevalla kaudella selvitetään muun muassa se, voiko lihava olla hyvässä kunnossa ja onko sängyssä makoilu terveellistä? Ensimmäisessä jaksossa mietitään myös, millaisia hyötyjä trendikkäistä smoothieista on elimistölle.

Tutkijat selvittivät, että monia mehuja ja smoothieita mainostetaan terveellisten antioksidanttien voimin. Monissa tuotteissa antioksidantit tarkoittavat kuitenkin C-vitamiinia, joka on osaltaan tehokas antioksidantti, mutta monet ihmiset mieltävät saavansa muitakin antioksidantteja elimistöönsä juoman avulla.  

Brittiläisen sarjan ensimmäinen osa on esitetty jo vuonna 1996. Kyseinen tuotantokausi kuvatiin vuonna 2015. 

Prisma: Kyllä lääkäri tietää 
TV1
Klo 19.00

Kilpailut

Uusimmat