Kuva: Getty Images

Beckhamien perhe koki kauhun hetkiä Indonesiassa - tuhoisa maanjäristys iski saarella

07.08.2018 22:15 - Katariina Auvinen

Tiettävästi Beckhamit ovat turvassa, mutta lapset ovat järkyttyneitä.

Indonesiaa on vavisuttanut vakavat maanjäristykset muutaman päivän ajan. Kuolleita on reilusti yli sata ja viranomaiset pelkäävät uhriluvun vielä nousevan. Victoria ja David Beckham lensivät Indonesiaan Lombokin saarelle vain päivää ennen uutta tuhoisaa maanjäristystä.

Beckhamin perhe majoittui noin vajaan 100 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta, mutta he tunsivat vahahdukset vahvasti. 

- He tunsivat maanjäristyksen vahvasti, mutta ovat turvassa. Lapset säikähtivät järistystä paljon, mutta hekin ovat nyt kunnossa, lähde kertoo Daily Mail -julkaisulle. 

Vain muutamaa päivää aikaisemmin maa oli järissyt juuri Lombokin saarella. Lombokin saari sijaitsee lähellä Balia, jossa lomailevat parhaillaan useat julkisuuden henkilöt, kuten Chrissy Teigen ja John Legend. Pariskunta kertoi myös tunteneensa maanjäristyksen Balilla. 

Maanjäristys romutti useita rakennuksia. Pelastustoimien kerrotaan jatkuvan useita päiviä. Vielä ei ole tietoa, aikovatko Beckhamit jäädä vielä saarelle. 

Lue myös: David ja Victoria Beckham juhlivat 19-vuotishääpäiväänsä - katso parin jakama hempeä otos

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat