Kuva: Youtube

Tänään tv:ssä: Ylistetty suomalaiselokuva täynnä roiseja seksikohtauksia

16.08.2018 07:15 - Elisa Jalasjoki

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2000.

Aku Louhimiehen Levottomat, on kiistatta yksi oman aikakautensa rehellisimmistä kuvauksista siitä, miltä hieman hukassa olevien, nuorten aikuisten maailmassa näyttää.

Elokuva nousi julkisuuteen nopeasti ilmestymisensä jälkeen, erityisesti siinä esiintyvien runsaiden seksikohtausten vuoksi.

Elokuvan tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa irtosuhteita harrastava ambulanssilääkäri Ari (Mikko Nousiainen), tapaa uimarannalla sädehtivän Tiinan (Laura Malmivaara). Parin tunteet syvenevät nopeasti, ja pian mies huomaakin jo seurustelevansa Tiinan kanssa. 

Mutta mitä tapahtuu, kun nainen päättää esitellä miehen ystävilleen, Ilonalle ja Hanna-Riikalle, sekä heidän poikaystävilleen Stigille ja Rikulle? Taattua ainakin on se, että suhteet sekoittuvat ja vaatteet vähenevät. Mielenkiintoisia juonenkäänteitä elokuvasta ei siis pääse puuttumaan. 

Sivurooleissa elokuvassa nähdään muun muassa Matleena Kuusiniemi, Irina Björklund, Petteri Summanen ja Valtteri Roiha. Myös esimerkiksi laulajanurastaan tunnettu Samuli Edelmann vilahtaa muutamaan otteeseen ruudussa. 

Levottomat saavutti julkaisuvuonnaan yli 290 000 katsojaa elokuvateattereissa, mikä oli selvästi enemmän, kuin mihin yksikään toinen kotimainen elokuva ylsi samana vuonna. 

Rohkeiden seksikohtaustensa vuoksi elokuva on kielletty perheen pienimmiltä, ja luokiteltu ikärajaluokitukseen K-16. 

Levottomat (16)

21.00

Liv 

Lue myös: "Mikä on seksikkäintä kumppanissani?" Naiset paljastavat

Kilpailut

Uusimmat