Kuva: Shutterstock

Eläköön SuomiRock! -gaalan lipunmyynti alkoi - katso upea artistikattaus

20.08.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Gaalassa palkitaan kotimaisen rockin huipputekijät ja kuullaan eturivin artisteja.

Viime vuonna pidettiin ensimmäistä kertaa Eläköön SuomiRock! -gaala. Tapahtuma keräsi niin hyvän vastaanoton, että se päätettiin järjestää tänä vuonna uudestaan.

Helsingin Tavastia-klubilla 8. marraskuuta järjestettävä gaala kerää yhteen suomalaisesta rockista kiinnostuneita, joita hemmotellaan upealla esiintyjäkattauksella. Mukana on niin kokeneempaa konkaria kuin tuoreita tulokkaitakin. 

Viime viikon alussa paljastettiin, että gaalassa tullaan näkemään esitykset muun muassa Apulannalta, Ellinooralta, Ismo Alangolta, Atomirotalta ja Jonne Aaronilta

Nyt gaalan lipunmyynti on alkanut Tiketti.fi:ssä. 

Viime vuonna Tavastian toimitusjohtaja Juhani Merimaa kertoi Radio Novalle antamassaan haastattelussa, että Suomessa rock-skene voi erittäin vahvasti. Hän myös kommentoi, että on omituista ettei aiemmin suomalaisen rockin suurnimiä ole palkittu pelkästään rockille räätälöidyssä gaalassa. 

- Kieltämättä se on outoa. Suomi on kuitenkin niitä harvoja Euroopan maita, joissa omalla kielellä tehty rock on niin vahvalla pohjalla, hän pohtii. 

Eläköön SuomiRock! -gaala 8. marraskuuta Tavastialla. 

Hanki gaalaliput Tiketti.fi:stä. 

Radio SuomiRock, Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat kaikki osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Eläköön SuomiRock! -gaala tulee taas - esiintyjissä mukana huippunimiä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat