Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Arttu Lindeman iloitsee olevansa muuttunut mies: "Laihempi, paremmin voiva ja ystävällinen"

22.08.2018 08:15 - Henna Koste

Artisti julkaisee Säässä ku säässä -kappaleen tällä viikolla. Mies intoilee uuden kappaleen lisäksi muuttuneesta olemuksestaan.

Artisti ja tubettaja Arttu Lindeman, 21, tunnetaan muun muassa hitistään Läikkyy, joka julkaistiin kesällä 2016. Nuoresta iästään huolimatta Lindeman on ehtinyt jo pokata yhden Emma-patsaankin. Mies kertoi tiistai-iltana ilouutisia faneilleen. Tähden Säässä ku säässä - single julkaistaan torstain ja perjantain välisenä yönä.

"Perjantaina päättyy mun osalta 238 päivää kestänyt odotus... Mä oon ihan hurjan stressaantunut ja jännityksissäni tästä hommasta. Samalla helvetin onnellinen ja myönnettäkööt, että myös vilpittömästi vähän ylpeä", artisti kirjoittaa.

Hän toteaa, että kappale on selkeä tason nosto kaikkiin aiempiin verrattuna.

"Kuvan mies on sitten täysin eri mies, kun vuosi sitten esimerkiksi #hengaillaan-biisin mainoskuvissa. Paremmin voiva, hyväntuulinen, energinen, itsevarma, ystävällinen, mukava ja jopa tommoset 13 kiloa laihempi", mies listaa.

Fanit ovat kirjoittaneet paljon kannustusviestejä Lindemanille ja kertovat odottavansa uutta musiikkia innolla.

2016

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Arttu Lindeman pelkää baarista poistumista: "Silloin joutuu usein tosi epämukaviin tilanteisiin"

Kilpailut

Uusimmat