Kuva: Senja Rapila

Suvi Tiilikainen julkaisi kuvan 18 vuoden takaa - nainen ei ole muuttunut ollenkaan, katso

07.09.2018 08:15 - Katariina Auvinen

Tiilikainen kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2000.

Nykyisin meikkitaiteilijana uraa tekevä Suvi Tiilikainen (o.s. Miinala), 38, on Miss Suomi vuodelta 2000. Nainen jakoi kuvan Instagramissa, joka on otettu juuri kruunajaisten jälkeen ja monen mielestä nainen ei ole muuttunut ollenkaan.

Tällä viikolla vietettiin yrittäjien päivää, jonka vuoksi nainen halusi jakaa kuvan yrittäjän uransa alkuhetkiltä, eli 18 vuotta sitten alkaneelta taipaleeltaan. 

"Ihanaa yrittäjänpäivää! Kuvassa vasta aloittanut yrittäjä vuonna 2000. Parempaa uravalintaa en olisi voinut tehdä lukion jälkeen." Tiilikainen kirjoittaa. 

Kuvassa Tiilikainen istuu nojatuolissa ja katsoo hymyillen kameraan. 

"Kuvistasi ei pysty kyllä milloinkaan sanomaan, milloin ne on oikein otettu." 

"Näytät aivan samalta edelleen. Onneksi olkoon Suvi!" 

"Olet myös paras valinta kauneuden ja terveyden lähettiläänä." 

Nykyisin Tiilikainen toteuttaa lapsuuden unelmaansa ja työskentelee kauneuden parissa. Hän tekee esimerkiksi kulmakarvoja suositulla microblading-tekniikalla. 

Katso kuva alta tai täältä

Tässä nainen on kuvattuna syyskuussa 2017. (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Suvi Tiilikainen tietää, että microblading-kulmakarvat ovat Suomessa hitti hyvästä syystä

Lähde: Instagram 

Kilpailut

Uusimmat