Kuva: Senja Rapila

Radio Novan kuulijat toteuttivat nuoren tytön toiveen - pääsee unelmiensa konserttiin

12.09.2018 14:45 - Katariina Auvinen

Elämä Lapselle -konsertti järjestetään Helsingin Hartwall Areenalla.

Elämä Lapselle -konsertti järjestetään tänään tiistaina Helsingin Hartwall Areenalla. Eräälle kuulijalle matka Helsinkiin on kuitenkin unelmien täyttymys. Pohjoisessa asuva äiti Johanna ja hänen tyttärensä Jennika eivät voittaneet lippuja konserttiin, kun he soittivat Radio Novan kilpailuun, mutta tarina sai lopulta onnellisen lopun. 

Kuulijat nimittäin olivat vakuuttuneita siitä, että Jennikan täytyisi päästä konserttiin. Kuulijat tekivät mielettömän teon ja kustansivat pienelle tytölle matkan ja lipun Helsinkiin, joten Jennikan toive toteutui. Radio Novan juontaja Esko Eerikäinen kyseli äidin ja tyttären kuulumisia. 

- Nyt ollaan junassa istumassa ja ennen seitsemää heräsimme kotona. Tämä on jännittävää, koska todella ihmeellisiä asioita on tapahtunut viikon aikana, Johanna-äiti kuvailee tunnelmiaan. 

Jennika sai koulusta kaksi päivää vapaatakin, jotta hän pääsee Helsinkiin. Eerikäinen kyseli myös Jennikan tunnelmia. 

- Minua jännittää ja odotan innolla illan konserttia. Odotan koko illan aikana eniten Isac Elliottin keikkaa, Jennika kertoo. 

Tyttö on joutunut kertomaan kavereilleen tarinan moneen otteeseen. 

- Mie olen kertonut sen varmaan kymmenen kertaa ja jokaiselle kaverille erikseen, Jennika kertoo. 

Illalla Jennika ja Johanna pääsevät nauttimaan Isac Elliottin keikan lisäksi myös muun muassa Evelinan, Jenni Vartiaisen ja Elastisen keikoista. 

Lue myös: Saako sydänsurujen vuoksi saikuttaa? Mielipiteet jakautuivat rajusti Radio Novan iltapäivässä

Voice.fi ja Radio Nova kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat