Kuva: Shutterstock

Vaivaako sinua huijarisyndrooma? Saattaa pahimmillaan johtaa vastuun pakoiluun

01.11.2018 19:15 - Emmi Moilanen

Anna Perho ja Jenni Pääskysaari pohtivat tällä viikolla, mistä huijarisydrooma juontaa juurensa ja voisiko sen kääntää voitoksi.

Anna Perho ja Jenni Pääskysaari ovat tarttuneet tuoreessa RadioPlayn Perho & Pääskysaari -podcastin jaksossa kuulijoiden toiveesta työelämää sivuavaan aiheeseen. Molemmat naiset nimittäin tunnustavat, että ilmiö nimeltä huijarisydrooma on heille tuttu omastakin elämästä.

- Vaikka uskot itseesi, voit olla silti ihan paska, Perho naurahtaa.

Pääskysaari uskoo olevansa yksi Suomen pätevimmistä valetoimittajista. Perho lohduttaa ystäväänsä väittämällä, että huijarisydrooman kanssa on mahdollista oppia elämään myös sopuisaa rinnakkaiseloa.

Hän avaa tarkemmin huijarisydrooman määritelmää. Kyse on tunteesta, jolloin onnistumisesta ja hyvästä palautteesta huolimatta sisimmässään ajattelee, että kehut eivät ole totta.

- Oli tuuria, että onnistuin tai että oli enemmänkin jonkun muun ansiota. Ja että minä hetkenä hyvänsä jään kiinni siitä, että olenkin ihan paska, Perho kuvailee.

”Näillä näpyköillä he tajuavat, etten osaa yhtään mitään”

Yli 25 vuotta työelämässä ollut Perho kokee yhä, että hänen huijarisydroomansa voimakkuus on kouluarvosanoilla mitattuna yli yhdeksän.

- Lohdullista kuitenkin on se, koska ilmiö on jonkun verran tuttu, tiedän, että kyllä se ohi menee. Se ei silti lohduta hirveästi silloin, kun se tunne on päällä. Tiedän, että ylihuomenna voi kuitenkin olla jo lievempi tunnelma.

Pääsysaari toteaa, että osaa ehdottomasti samaistua Perhon ajatuksiin, vaikka syndrooma ei juuri tällä hetkellä vaivaa naista.

- Minulle huijarisyndrooma menee niin, että menen uuteen projektiin uusien ihmisten kanssa aloittamaan jotakin juttua. Istun siinä ja päässäni käy sellainen monologi, että aivan minä tahansa hetkenä nämä ihmiset tajuavat tehneensä virheen, kun he ovat pyytäneet minut tähän.

- Aivan näillä näpyköillä he tajuavat, etten osaa yhtään mitään ja tämä koko projekti pitää aloittaa uudelleen, Pääskysaari kertoo.

Pääskysaari uskoo, että epäluulot omaa osaamista kohtaan johtuvat projektiluontoisista töistä. Hän kokee, että uuden projektin alussa joutuu aina uudelleen ottamaan oman paikkansa ja kasailemaan myös ammatti-identiteettiään.

Naiset ovat sitä mieltä, että huijarisydroomasta kärsivä pelkää paljastumista niin paljon, että se saattaa aiheuttaa jopa vastuun pakoilua.

- Pelkää niin paljon paljastumista, että ei tee asioita tai ei ota haasteita vastaan, Pääskysaari kertoo.

Miksi huijarisyndoomaa pidetään erityisesti nuorten naisten vaivana? Entä voiko epäilyksen tunteet kääntää vahvuudeksi? Voit kuunnella uuden Perho & Pääskysaari -jakson kokonaisuudessaan alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. Uusi jakso julkaistaan torstaisin.

Lue myös: Kumpi joutuu selittelemään suhdettaan alkoholiin enemmän: absolutisti vai se, joka juo?

Lue myös: Tavat, jotka yhdistävät menestyjiä - samaistutko?

Kilpailut

Uusimmat