Kuva: Getty Images

Itsemurhan tehneen Aviciin jättiomaisuus on testamentattu

19.12.2018 23:15 - Katariina Auvinen

Miehen vanhemmat perivät poikansa koko omaisuuden.

Maailmankuulu ruotsalainen Dj Avicii teki itsemurhan huhtikuussa ollessaan vain 28-vuotias. Oikealta nimeltään Tim Bergling löydettiin elottomana  Muscatista, Omanista, jossa hän oli viettämässä aikaa. Mies haudattiin kesäkuussa ja nyt hänen omaisuutensa on TMZ-julkaisun mukaan siirtymässä miehen vanhemmille. 

Vanhemmat tulevat perimään yli 20 miljoonaa euroa. Ruotsin viranomaiset ovat tehneet päätöksensä omaisuuden perinnästä. Aviciilla ei ollut lapsia eikä kumppania tai testamenttia, joten hänen omaisuutensa siirtyyy luonnostaan vanhemmille. 

TMZ-julkaisun mukaan mies olisi viiltänyt itseään lasin palasella joko kaulaan tai ranteeseen, jonka jälkeen hän oli vuotanut kuiviin. 

Edesmenneen DJ:n perhe on kommentoinut, ettei heidän poikansa jaksanut enää viitaten miehen stressaavaan elämäntyyliin ja megasuosioon. 

Lue myös: Avicii haudattiin läheisten läsnäollessa - katso herkkä kuva

Lue myös: Maailmankuulu DJ Avicii kuoli 28-vuotiaana - fanit ja kollegat järkyttyivät kuolemasta

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat