Kuva: Lauri Kujanpää

Tik Tak -Petra ei koe jääneensä teininä mistään paitsi - "Elämässä on muutakin kuin musiikki"

11.01.2019 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tik Tak esiintyy Hartwall Arenalla 18. huhtikuuta 2019.

Laulajatähti Petra, 33, osallistuu tämän kevään Tähdet Tähdet -ohjelmaan iloisin ja jännittävin odotuksin. Hän kertoo Voice.Fille, että hänen elämänsä teemana on tarttua uusiin haasteisiin.

- Todellakin jännittää ohjelmaan osallistuminen! Viime ja tämän vuoden teema on ollut sellainen, että mennään omalla energialla vaikka päin seinää ja osallistutaan mahdollisimman moneen juttuun. Tästä uusi singlenikin Mä vedän näin kertoo.

Ensi keväänä Petralla on muutakin isoa ja jännittävää tiedossa, sillä hänet muusikkouralle nostanut yhtye Tik Tak esiintyy Hartwall Arenalla.

- Koko kevät tulee olemaan hyvinkin hämmentävä, sillä oma albumi pitäisi saada valmiiksi, sitten tämä ohjelma ja vielä Hartwall Arenan jättikonsertti Tik Takin kanssa. Kiirettä siis pitää!

Petra kuitenkin pitää sooloartistina olemista tällä hetkellä tärkeämpänä kuin Tik Takia – varsin hyvästä syystä.

- Tuo sooloartistina oleminen on minulla tällä hetkellä se kaikkein tärkein juttu, kun siinä pääsen luomaan uusia kappaleita ja olen ahkerasti kirjoittanut tekstejä niihin. Tik Takin kanssa ei tehdä uutta musiikkia, vaan tehdään vain tuo yksi keikka, niin sen on erilaista. Sooloartistina on myös enemmän vastuuta, mutta saa tehdä kaiken juuri niin kuin itse haluaa.

Tik Tak nosti Petran suomalaisen musiikkikentän kärkeen ja Petra oli silloin vasta teini-ikäinen. Hänestä ei kuitenkaan tunnu, että olisi jäänyt jostain nuoruuden asioista paitsi musiikkikiireiden keskellä.

- Olen aina ajatellut, että on tärkeää, kun elämässä on muutakin kuin musiikki, joten en koe, että jotain olisi jäänyt tekemättä. Kun Tik Tak lopetti, niin silloin olin hieman hukassa. Että mitäs nyt? Siinä meni muutama vuosi, että osasi olla yksilö ja samalla sitä kasvoi aikuiseksi. Nyt on se kriisi selätetty!

Tähdet Tähdet on ohjelma, jossa artistit saattavat esittää mitä tahansa. Onko Petralla jotain salaista kappaletta, jota hän kuuntelee hieman piilossa muilta?

- En tätä kyllä häpeä, mutta kun kaverit kuuntelivat Spice Girlsiä, niin minä laitoin soimaan Salt-N-Pepaa! Sitä kuuntelen edelleenkin kun esimerkiksi imuroin kotona.

Tähdet Tähdet -ohjelmassa esiintyvät Petran lisäksi Ressu Redford, Jonna Geagea, Kyösti Mäkimattila, Ilta, Jussi Rainio, Heidi Kyrö, Jon-Jon Geitel, Aurora ja Samae Koskinen.

Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tiktakin Petra on upeassa kunnossa - "Moni kysyy miksi treenaan"

Lue myös: Petra Olli saapuu Linnaan radiojuontajan muokkaamassa asussa: "Yläosasta tehtiin seksikkäämpi"

Kilpailut

Uusimmat