Kuva: AOP

Justin Bieber avautui sekoiluvuosistaan - käytti lääkkeitä ja koki ongelmia seksin kanssa

08.02.2019 07:45 - Katariina Auvinen

Miehen elämässä meni villisti noin viitisen vuotta sitten.

Laulaja Justin Bieberin, 24, hyvinvointi aiheutti faneissa huolta muutama vuosi sitten, kun miehellä tuntui menevän lujaa henkilökohtaisessa elämässä alkoholin ja muiden päihteiden kanssa. Nyt Bieber on avannut kyseistä aikaa elämästään. 

Bieberin mukaan hän käytti ahdistuslääkettä Xanaxia aivan väärin, jotta selviäisi sosiaalisista tilanteista. Riippuvuutta aiheuttava lääkeaine sai miehen turruttamaan itsensä, joka johti ongelmiin myös makuuhuoneen puolella. 

- Löysin itseni tekemästä asioita, joita olen hävennyt sen jälkeen. Sotkin omaa elämääni ja käytin Xanaxia turruttamaan olotilaa, Bieber kertoi Vogue-julkaisulle. 

Miehen mukaan hän koki myös paineita makuuhuoneen puolella, joka aiheutti sen, ettei mies erityisesti nauttinut seksistä naisten kanssa. 

Miehen lääkkeiden käyttö meni jopa niin pitkälle, että hänen tiiminsä kävi tarkistamassa Bieberin tilanteen öisin, jotta he varmistuisivat siitä, että hän henhgitti. 

- Olin todella pimeässä paikassa ja täysi ääliö myös naisille. Häpesin elämääni ja otin lääkkeitä turruttaakseni ahdistuksen, hän kertoo. 

Nykyisin Bieber vaikuttaisi olevan onnellisempi kuin ikinä ennen, kun hän meni naimisiin malli Hailey Baldwinin, 22, kanssa. Pari avioitui viime vuonna muutama kuukausi sen jälkeen, kun Bieber oli eronnut edellisestä tyttöystävästään Selena Gomezista, 26. 

Lue myös: Justin Bieberin vaatemallistolle naureskellaan - ihmiset löysivät erikoisen yhteyden vankilasarjaan

Lue myös: Justin Bieberin seksikäs vaimo esittelee bikinivartaloaan - katso kuumat kuvat

Lähde: Daily Mail & Vogue 

Kilpailut

Uusimmat