Kuva: All Over Press

Rock-tähti Ozzy Osbourne on paranemaan päin - hengenvaarallinen sairaus ei nujertanut legendaa

11.02.2019 16:00 - Niki Miettinen

Muusikko on ollut tehohoidossa keuhkokuumeen oireista.

Rockmaailman legenda Ozzy Osbourne, 70, joutui siirtämään useita Euroopan-kiertueen esiintymisiään, kun hänet kiidätettiin sairaalaan flunssan aiheuttamista komplikaatioista. Nyt paljastatettiin, että artistilla on ollut keuhkoputkentulehdus ja hän on saanut tehohoitoa keuhkokuumeen oireisiin. Keuhkokuume voi olla hengenvaarallinen, varsinkin yli 70-vuotiaille.

Tuntemattomana pysyvä lähde kertoi The Sun -julkaisulle, että Osbournen lähipiiri on ollut hyvin peloissaan tähden selviytymisestä, mutta lääkärit ovat lohduttaneet heitä muistuttamalla artistin olevan sinnikäs.

- Ozzy on taistelija ja hänen kuntonsa paranee joka päivä. Hän hymyilee jälleen, eikä malta odottaa pääsevänsä takaisin lavalle.

Artisti on ollut nyt sairaalassa tehohoidossa 11 päivää ja hän pääsee mahdollisesti kotiin ensi viikolla.

Rock-tähti pahoitteli faneilleen yllättävien sairauksien takia siirrettyjä esiintymisiä.

”Olen täysin murtunut, että jouduimme siirtämään Euroopan-kiertuetta. Lokakuusta lähtien on tuntunut siltä, että tuhoan kaiken mihin kosken. Ensin sain pahan tulehduksen peukalooni ja nyt minulla on keuhkoputkentulehdus. Tahdon pyytää anteeksi kaikilta faneiltani, jotka ovat kuunnelleet minua ja bändiäni kaikki nämä vuodet. Tahdon myös pyytää anteeksi kaikilta kiertueella työskenteleviltä ja Judas Priest -yhtyeeltä tuottamastani pettymyksestä. Lupaan kuitenkin, että kiertue Judas Priestin kanssa tehdään loppuun ja tällä hetkellä se on siirretty alkamaan syyskuussa. Pyydän vielä kerran anteeksi kaikilta. Rakastan teitä kaikkia, Ozzy”

Lue myös: Ozzy Osbourne -keikan liput käyvät korvaavassa konsertissa - päivämäärä selviää pian

Lue myös: Ozzy peruu keikkojaan Englannissa - Suomen konsertti pitäisi olla turvassa

Lue myös: Muistatko, kun Ozzy Osbourne puri lepakolta pään? Tähti juhlii tapahtumaa hauskalla fanituotteella

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat