Kuva: Shutterstock

Timmissä kunnossa oleva Halle Berry ei laske kaloreita: 'Se saa vain homman riistäytymään käsistä'

28.02.2019 15:45 - Emmi Moilanen

Näyttelijä muistuttaa, ettei painontarkkailuun ja omaan ruokavalioon tule suhtautua liian tiukkapipoisesti.

Näyttelijä Halle Berry, 52, pitää aktiivisesti kunnostaan huolta urheilemalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Berry kuitenkin kertoo tuoreessa Phit Talksissa, ettei tarkkaile linjojaan tiukkapipoisesti. Nainen myös muistuttaa yhdessä valmentajansa Peterin kanssa, että terveelliseenkin ruokavalioon tulisi suhtautua rennolla otteella.

- En koskaan laske kaloreita. En koskaan, koskaan, koskaan. En myöskään punnitse itseäni, näyttelijä aloittaa.

- Luulen, että kaloreiden laskeminen, ruuan punnitseminen ja vaa’alla käyminen aiheuttavat minussa sen, että homma riistäytyy käsistä. Syön terveellisesti ja niin kauan kuin tunnen olon hyväksi kehossani, kuka välittää painosta? Kyse on hyvinvoinnista, hän jatkaa.

Vaikka Berry ja hänen valmentajansa eivät pidä kirjaa kaloreista, kaksikko suosittelee kaikkia kuitenkin perehtymään ravitsemuksen perusteisiin.

- Opiskele hieman kalorinsaannista, kuinka paljon sinun tulisi syödä päivän aikana. Paina määrät mieleesi visuaalisesti annoksina ja noudata tätä mallia päivittäin. Mutta se tiukka kaloreiden kyttääminen on rajoittavaa ja tekee hulluksi – ainakin minut, Berry neuvoo.

Halle Berry julkaisee aktiivisesti kuvia Instagram-tilillään. Voit katsoa naisen hiljattain julkaiseman kuvan alta.

"Pidä huolta kehostasi, se on ainoa paikka, jossa sinun täytyy elää," näyttelijä kirjoittaa.

Lue myös: Halle Berryn, 52, mekko aiheutti somekuhinan - "Onko tuo tehty luodeista?"

Lue myös: Halle Berryn iltapuvussa huomio kiinnittyi rintoihin, fanit hehkuttavat: "Kuuma nainen"

Lue myös: Halle Berry, 52, poseeraa aavikolla yläosattomissa - katso tyrmäävän kaunis otos

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat