Kuva: Emmi Moilanen

Olli Herman ei halua piilotella onneaan: "Rakastuneena olen täysin sietämätön"

06.03.2019 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Herman julkaisi vastikään uuden soolokappaleen Mä haluun sut.

Rokkikukko Olli Herman, 35, on elänyt kiireistä aikaa. Mies on muun muassa keikkaillut Reckless Love -yhtyeensä kanssa, tehnyt tosi-tv:tä Selviytyjät Suomi -ohjelman muodossa, sekä julkaissut uutta soolomateriaalia.

Selviytyjät oli Hermanin mielestä rankka kokemus.

- Se oli rankka kokemus, ja ruoka siellä loppuu oikeasti, joten asiat eivät muutu, vaikkakin kamerat sulkeutuvat. Nälkä ei kuitenkaan vaikuta minulla mielialoihin, mutta väsymys vaikuttaa. Ja koti-ikävä painoi kovasti päälle. Olen myös liikunnallinen ihminen, mutta tuolla sattui vammoja ja muuta, joten se esti senkin homman, Herman kertoo Voice.Fi:n haastattelussa.

Pahinta ohjelmassa oli Hermanin mielestä psykologinen taistelu.

- Psykologisen pelin jatkuva pyörittäminen käy hyvinkin raskaaksi. Tuossa formaatissa se ei hellitä missään vaiheessa, vaikka se saattaa tv:ssä siltä näyttääkin. Se peli jatkuu ja jatkuu yötä päivää, vaikka kamerat olisivatkin pois päältä.

Rakastuneen miehen musiikkia

Olli Herman julkaisi juuri uuden soolokappaleen Mä haluun sut, jossa purkaa avoimesti rakkauttaan nykyiseen tyttöystäväänsä.

- Se oli ensimmäinen soolobiisi, joka syntyi todella nopeasti ja luonnollisesti. Minulla oli selkeä tahtotila siihen, että millainen siitä tulee, ja tuntui siltä, että olen löytänyt jotain olennaista suomalaisen musiikin tekemisessä.

Kun Herman soitti kappaleen rakkaalleen, oli luvassa ilon kyyneliä.

- Se oli aika herkkä hetki ja vetisteltiin siinä puolin ja toisin! Herman hehkuttaa.

Rokkari paljastaa myös, että millainen hän on rakastuneena.

- Olen täysin sietämätön! Jaan sitä sosiaalisessa mediassa ja kerron siitä laajasti. Olen sitä mieltä, että se jolla onni on, se onnen jakakoon. Julkisesti minulla on kuitenkin aika tiukat rajat siinä, että mitä esimerkiksi siellä somessa jaan.

- Sitten kun näitä tarinoita jakaa julkisesti, esimerkiksi musiikin muodossa, niin ihmiset samaistuvat siihen, ja olen saanut siitä paljon positiivista palautetta. Jokainen meistä on kuitenkin joskus ollut rakastunut tai ihastunut.

Olli Herman myös kertoo, että on mustasukkainen.

- Totta kai, kaikkihan meistä ovat. Ja jos joku muuta väittää, niin hän valehtelee. Väitän sitä, että jos omat tunteet ovat pelissä, ja on täysillä mukana suhteessa, niin varmasti tuntee mustasukkaisuutta. Eri asia on sitten, että miten sen käsittelee. Jos sellaisia tunteita on, niin kannattaa tarkasti miettiä, mistä ne tulevat ja onko sillä väliä. Ajatusten kannattaa usein antaa vain mennä.

Herman ei kuitenkaan paljasta, kumpi heistä on suhteessa se mustasukkaisempi osapuoli.

- Sitä en tiedä, ja vaikka tietäisin, niin en sanoisi! Herman nauraa ja jatkaa: - En osaa vielä oikeasti sanoa, se riippuu hyvin tilanteesta. Meillä on onneksi erittäin avoin ja hyvä meininki, Herman kehuu.

Voice.Fi, Radio Nova, Iskelmä, Kiss ja Radio Suomirock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: "Kertoo henkeä salpaavasta seksistä" - Olli Hermanin uutuusbiisissä intiimi tunnelma, kuuntele

Lue myös: Olli Herman: "Seurustelen, hän on kakkukaunottareni"

Lue myös: Huh, miten kuumaa! Teräsvatsainen Olli Herman nauttii lomastaan speedoissa

Kilpailut

Uusimmat