Kuva: AOP

Metallica-rumpali Lars Ulrich bändin alkupäivistä - "Joimme kaiken, mitä vain saimme"

11.03.2019 22:45 - Lauri Kujanpää

Metallica saapuu Hämeenlinnaan ensi kesänä.

Metallican rumpali Lars Ulrich, 55, puhui yhtyeen alkupäivistä, ja varsinkin alkoholinkäytöstä, Chicago Tribune -lehden haastattelussa. Ulrich sanoi, että yhtye ei ollut kovinkaan nuuka sen suhteen, mitä suuhunsa kaatoivat.

- Kun aloitimme bändin, me joimme kaiken, mitä käsiimme vain saimme. Silloin oli ehkä rahallisia ongelmia, joten kun sanon, että kaiken mitä käsiimme saimme, on se aika lailla totuus. Tietenkin olutta joimme paljon. Mutta jos meillä oli esimerkiksi 5 dollaria, joimme vain sellaisia litkuja, joissa oli mahdollisimman paljon alkoholia ja joilla pääsimme humalaan. Kun tulimme Eurooppaan vuonna 1984, niin menimme esimerkiksi heti pubeihin ja tilasimme 10 olutta. Olutta juotiin joka paikassa.

Metallicaa kutsuttiin aikoinaan myös lempinimellä Alcoholica, sillä bändille maistui erilaiset alkoholijuomat hyvinkin vahvasti. Muun muassa keulakuva James Hetfield on ollut kovien juomatottumusten takia myös vieroituksessa.

Metallica saapuu ensi kesänä Hämeenlinnaan, ja tämän hetken keikkakuntoa voit tarkkailla alta.

Lue myös: Metallica yllätti jälleen - jammaili keikalla Pink Floyd -klassikkoa

Lue myös: Metallican tuotanto laitettiin paremmuusjärjestykseen - viiden kärki yllättää

Lähde: Alternative Nation

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat