Kuva: AOP

Marja Hintikka paljastaa yllättävän lempinimensä - käytössä vain perheen kesken

20.03.2019 10:30 - Senni Loikala

Uran ja vanhemmuuden yhdistävä Marja Hintikka on kolmen lapsen äiti. Kuopus syntyi noin kaksi vuotta sitten.

Televisiosta ja radiosta tuttu juontaja Marja Hintikka, 40, julkaisi myöhään tiistaina Instagram-kirjoituksen kaksivuotiaasta tyttärestään. ”Hän oli rohkea jo syntyessään ja puski maailmaan aivan hurjalla voimalla, laskettuna päivänä”, Hintikka muistelee synnytystä.

Marja Hintikka lähetti äidilleen kuvan vastasyntyneestä tyttärestään. Äiti vastasi vauvan näyttävän ihmeellisen tutulta. ”Niin, minkäkin synnyin lasketun päivän iltana, isolla tukalla ja kovalla melulla”, Hintikka kirjoittaa ja kertoo, että muut ihmettelevät usein hänen ja tyttären yhdennäköisyyttä vieläkin.

Hintikka tunnistaa, että hänellä ja tyttärellä on samanlainen temperamentti. Hintikka kertoo, että hänen isoisänsä keksi hänelle jo varhaislapsuudessa vitsikkään lempinimen pippurisen luonteen ansiosta. ”Pappani kutsui minua voimakastahtoisuuteni takia jo taaperona ”tiktaattoriksi” ja huomasin hiljattain myös lempinimen periytyneen.

Tiistaina vietettiin Minna Canthin päivää. Marja Hintikalla on tyttärensä lisäksi kaksi poikaa, jotka ovat syntyneet vuosina 2013 ja 2015.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Juontaja Ile Uusivuori: "On hienoa, että minut tunnetaan Marja Hintikan miehenä"

Kilpailut

Uusimmat