Kuva: Radio Play

Suosittu urheiluselostaja puhuu saamistaan tappouhkauksista - "Olen pelännyt lasteni puolesta"

03.04.2019 16:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Mäkinen on joutunut myös pommiuhkauksen takia jäämään selostuskoppiin.

Suosittu urheiluselostaja ja Radioplay-sovelluksessa Kimanttia-podcastia tekevä Antti Mäkinen, 39, kertoi Iskelmän iltapäivän juontajalle Satu Kotoselle, että saa paljon palautetta tekemisistään. Kaikki palautteet eivät ole kuitenkaan positiivisia.

- Palautetta tulee tosi paljon. Onneksi 95 prosenttia niistä ovat positiivisia. 4,9 prosenttia ovat loukkaavia ja 0,1 prosenttia tappouhkauksia. Olen saanut sellaisia tappouhkauksia, jotka ovat vieneet minut todella syvälle henkisellä tasolla, ja niihin on tarvittu virkavallan apua, sillä olen pelännyt sekä itseni että lasteni puolesta, Mäkinen sanoo Sadun sunnuntaivieras -ohjelmassa.

Yksi hurja tilanne tulee myös Mäkisen mieleen.

- Istuin kerran selostuskopissa pari vuotta sitten ja poliisi tuli sanomaan, että nyt Mäkinen pysyy täällä. Olin kopissa yksin toistatuntia tietämättä, että mistä oikein on kyse. Lopulta poliisit antoivat minun mennä ja kertoivat, että on syytä olettaa, että Mäkisen takia on tuotu pommi halliin. Poliisit tutkivat koko paikan eivätkä onneksi löytäneet mitään. Se oli yksi pelottavammista hetkistä.

- Olen kuitenkin jääkiekkoselostaja ja mediapersoona, joka puhuu urheilusta. On käsittämätöntä, että minun täytyy pelätä jotain pommiräjähdystä. Tuollaiset asiat jäävät mielen syövereihin aika isosti, Mäkinen sanoo.

Voit kuunnella koko podcastin alta tai Radioplaysta.

Iskelmä, Radio City, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Kimmo Timonen ja Antti Mäkinen juontavat suosittua podcast-sarjaa - suunnattu etenkin NHL-faneille

Kilpailut

Uusimmat