Kuva: AOP

Elton John, 72, kertoi lapsihaaveistaan: "Haluaisin mielelläni lisää"

06.05.2019 11:15 - Katariina Auvinen

Miehellä on kumppaninsa kanssa kaksi poikaa, jotka ovat syntyneet sijaisäidin avustuksella.

Laulaja Elton Johnilla, 72, on kaksi lasta hänen pitkäaikaisen kumppaninsa David Furnishin, 56, kanssa. Parin lapset syntyivät sijaisäidin avustuksella ja pojat ovat nyt kahdeksan- ja kuusivuotiaita.

Nyt laulaja on kertonut julkisuudessa, että hän haluaisi mahdollisesti lisää lapsia, mutta pitää itseään auttamattomasti liian vanhana olemaan isä uudelleen. 

Mies on ollut kumppaninsa kanssa yhdessä jo reilusti yli 20 vuotta. (kuva: AOP)

- Jos minulle olisi kymmenen vuotta sitten sanottu, että vanhempana oleminen on mahtavaa, olisin pitänyt kommentoijaa hulluna. Nyt kuitenkin tiedän, että niin on. Rakastan olla isä. Haluaisin mielelläni lisää lapsia, mutten voi, koska olen jo liian vanha, hän kertoi Daily mail -julkaisun mukaan. 

Elton Johnilla on myös useita kummilapsia, joita on yhteensä kymmenen. Hän on muun muassa David ja Victoria Beckhamin Broolynin ja Romeon sekä Elizabeth Hurleyn Damian-pojan kummisetä. 

John aloitti seurustelun Furnishin kanssa vuonna 1993. He sinetöivät liittonsa Isossa-Britanniassa vuonna 2014, kun homojen avioliitot tulivat laillisiksi. 

Parilla on kaksi poikaa. (kuva: AOP)

Lue myös: Elton Johnista kertova elokuva hurmaa - katso traileri, joka herättää nostalgiset fiilikset

Lue myös: Lady Gaga julkaisi oman versionsa Elton Johnin hittikappaleesta - kuuntele

Lähde: Daily mail 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat