Kuva: AOP

Ihmiset olettavat laulajatähden käyneen kauneusleikkauksissa - syynä tuoreimmat lehtikuvat

09.05.2019 09:45 - Katariina Auvinen

Rexha itse leikkasi huhuilta siivet.

Laulaja Bebe Rexha, 29, oli helmikuussa otsikoissa, kun hän avautui siitä, ettei muotisuunnittelijat halua suunnitella hänelle gaalapukuja, koska nainen on heidän mielestään liian isokokoinen.

Nyt naisen ympärillä ovat pyörineet kauneusleikkaushuhut. Huhut lähtivät liikkeelle, kun nainen poseerasi Health-julkaisussa sporttivaatteissa. Monien fanien mielestä naisen kasvot näyttivät hyvin erilaisilta ja sileiltä verrattuna siihen, miten nainen on totuttu näkemään. 

Rexha on itse ottanut kantaa asiaan ja kertonut, ettei hän ole teettänyt itselleen kauneusleikkauksia, koska ei uskalla ensinnäkään mennä leikkaukseen. Hän kuitenkin myöntää, että mahdollisesti tulevaisuudessa aikoo korjailla itseään, mutta sen aika ei ole nyt. 

- Mielestäni huhut ovat vain hauskoja, nainen kuittasi Daily mail -julkaisun mukaan. 

Rexha kertoo, että hän on itse kuullut huhuja siitä, että hänen nenänsä olisi teetetty uudelleen ja hänen pakaransa olisivat implantit. Näin ei naisen mukaan kuitenkaan ole. 

- Minun nenässäni on vino väliseinä, joka tarkoittaa, että saan todella helposti poskiontelotulehduksia, hän kertoo. 

Lue myös: Laulajakaunotar avautui mielenterveysongelmistaan: "Toivon, että hyväksytte minut tällaisena"

Lue myös: Laulajakaunotar Bebe Rexhan huhutaan olevan raskaana - naiselta selkeä vastaus asiaan

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat