Kaikki artikkelit

Grimes kertoo haluavansa itselleen vampyyrihampaat ja haltiakorvat.
Cardi B sai toisen lapsensa syyskuun alussa ja tämän jälkeen monet ovat olleet sitä mieltä, että räppäri olisi tehnyt synnytyksen jälkeen kauneusleikkauksia.
Laulaja aikoo vanhentua luonnollisesti.
Rosanna Kuljun mielestä on vastuullista kertoa, mitä kaikkia kauneusoperaatiota kukakin on ottanut.
Nainen kertoi, että syy on hänen ruokavalionsa.
Nainen julkaisi kuvan, jossa hän poseeraa kameralle vähissä vaatteissa.
Price matkusti Turkkiin, jossa hän muokkautti vartaloaan.
Rexha itse leikkasi huhuilta siivet.
Debra Messing lisäsi selfien Instagramiin, joka nostatti valtavan spekulaation mahdollisista kauneusleikkauksista.
Ohjelman juontaja kertoi asiasta oman mielipiteensä.
Nainen erosi miehestään Tristan Thompsonista, tämän petettyään naista toiseen otteeseen.
Fanien mukaan on todella sääli, että Price on muokannut itseään kauneusleikkauksilla niin paljon.
Kardashianin olemus kiinnitti huomiota, kun hän saapui koruvalmistaja Tiffanyn juhliin.
Näyttelijä teetti ensimmäisen kasvojenkohotuksen täyttäessään 40 vuotta.
Price kertoi pieleen menneestä leikkauksestaan avoimesti.
Kerry Miles tituleeraa itseään ensimmäiseksi ihmis-Barbieksi.