Kuva: Senja Rapila

Hanna Pakariselta hauska muisto Idolsiin hakemisesta: "Kuulin, että sillä oli suuri merkitys"

09.05.2019 16:15 - Senni Loikala

Suomen ensimmäisen Idolsin voittanut Hanna Pakarinen kertoo Instagramissa muiston kesältä 2003.

Hanna Pakarinen, 38, voitti Suomen ensimmäisen Idols-laulukilpailun noin 15 vuotta sitten. Pakarinen on julkaissut uransa aikana seitsemän albumia, joista viimeisin ilmestyi lähemmäs kolme vuotta sitten. Pakariselle syntyi esikoislapsi noin vuosi sitten.

Pakarinen julkaisi torstaina iltapäivällä Instagram-tilillään muiston kesältä 2003, jolloin hän päätti hakea Idolsiin. Hakemukseen piti liittää kuva, mutta Pakarinen ei omistanut kameraa. Hän pyysi ystäväänsä Emmiä ottamaan hänestä kuvia hakemusta varten, sillä Emmi omisti kameran ja hänellä oli kokemusta valokuvaamisesta.

Mentiin sitten Lappeenrannan linnoitukseen työpäivän jälkeen kuvailemaan. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun piti yrittää poseerata kameralle. Hyvää treeniä tulevan varalle, vaikka en siitä tulevaisuudesta tuolloin mitään arvannutkaan”, Pakarinen kertoo.

Pakarisen mukaan tyylikkään kuvan liittäminen hakemukseen oli hyvä peliliike. ”Jälkikäteen kuulin, että sillä oli suuri merkitys että olin ottanut erikseen kuvan enkä vaan lähettänyt vanhaa koulukuvaa. Tuotantoyhtiö kiinnitti huomion jo etukäteen ja tulivat kuvaamaan ja haastattelemaan minua Puukeskukselle ennekuin olin ääntäkään päästänyt”, hän kirjoittaa. Ensimmäisen Idols-tuotantokauden aikana hakijoita esiteltiin alkujaksoissa riippumatta siitä, miten he pärjäsivät koelauluissa.

Päivityksessä on kuva Pakarisen ja Emmin kuvaussession koevedoksista. Päivityksen näet alta.

Jos päivitys ei näy, pääset siihen tästä.

Lue myös: Hanna Pakarinen avautuu äitiydestä: "Se on ollut minulle kova paikka"

Lue myös: Hanna Pakarinen palasi Instagramiin tauon jälkeen - "Vähän ahdisti tulla takaisin"

Kilpailut

Uusimmat