Kuva: AOP

Supertähti Margot Robbie, 28, odottaa ensimmäistä lastaan? Odotetaan vahvistavan asia piakkoin

12.06.2019 16:45 - Katariina Auvinen

Robbien kerrotaan olevan kolmannella kuulla raskaana.

Suicide Squat -tähti Margot Robbie, 28, odottaa tietojen mukaan ensimmäistä lastaan. Asiasta uutisoi muun muassa Daily mail -julkaisu, jonka saamien tietojen mukaan nainen olisi kolmannella kuulla raskaana. 

Robbie on naimisissa elokuvaohjaaja Tom Ackerleyn, 29, kanssa. He menivät naimisiin vuonna 2016. Tietojen mukaan Robbie olisi suunnitellut haluavansa perheenlisäystä jo jonkin aikaa, mutta hänen kiireinen uransa on ollut esteenä vauvahaaveille. Nyt nainen on kuitenkin siinä vaiheessa, että hänestä tuntui ajankohdan olevan oikea. 

Robbie ei ole itse vahvistanut asiaa. 

Nainen on alkujaan kotoisin Australiasta ja hän on kertonut, että toivoisi myös kasvattavansa mahdollisesti tulevat lapsensa synnyinmaassaan. Ackerley on taas kotoisin Yhdysvalloista, jossa pari tällä hetkellä asuu. 

Lue myös: Hollywood-kaunotar Margot Robbie vihaa yhtä sanaa ylitse muiden - "En tosiaan ole sellainen nainen"

Lue myös: Margot Robbien supersimppeli lettikampaus toimii rantapäivänä tai juhlissa - katso, kuinka teet sen

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat