Kuva: AOP

F1-tähti Lewis Hamilton ottaa kantaa ulkonäköpaineisiin: "Tässä olen haavoittuvana"

02.07.2019 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kuvassa Hamilton nähdään omien sanojensa mukaan paljaana, omana itsenään.

F1-kuljettaja Lewis Hamilton, 34, julkaisi omalla Instagram-tilillään paidattoman kuvan itsestään. Kyseisessä otoksessa hänet nähdään hiukset sekaisena, täysin omana itsenään.

Kuvatekstissä komistus ottaakin kantaa maailmaa hallitseviin ulkonäköpaineisiin, jotka kohdistuvat niin naisiin kuin miehiinkin.

"Julkaisen tämän, koska tässä olen minä. Ilman filttereitä ja täysin omana itsenäni. Nykyään monet käyttävät erilaisia sovelluksia ja filttereitä saadakseen itsensä näyttämään täydelliseltä. Uskonkin, että tarvitsemme kannustusta ja rohkeutta siihen, että uskallamme todella olla sellaisia kuin olemme", Hamilton kirjoittaa ja jatkaa:

"Epätäydellisyytemme ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät meistä uniikkeja spesiaaleja. Mutta kuten monilla, myös minulla on omat epävarmuuteni. Minäkin tunnen paineita siitä miltä näytän."

Mies kuitenkin kertoo, että on alkanut viimeinen ymmärtää sen, että hän on hyvä sellaisenaan, eikä hän aiokaan muuttaa itseään kenenkään vuoksi.

"Tässä minä siis olen haavoittavana ja samalla yritän sanoa teille kaikille, että se on ihan ok. Pyydän, että teistä jokainen opettelee rakastamaan itseään juuri sellaisena kuin on, koska te olette erityisiä."

Kuvan ja koko kirjoituksen pääset katsomaan alta.

Lue myös: Formula-tähti Lewis Hamilton yhdistettiin nuoreen mallikaunottareen - ikäeroa peräti 14 vuotta

Kilpailut

Uusimmat