Kuva: All Over Press

Jenkkiräppäri haukkuu Ruotsin vankilaolot: Syömäkelvotonta ruokaa, ulostetta ympäriinsä

10.07.2019 11:30 - Senja Rapila

Tutkintavankeudessa oleva A$AP Rocky esittää kovia väitteitä ruotsalaisesta Kronobergin vankilasta.

Yhdysvaltalainen räppäri A$AP Rocky pidätettiin Tukholmassa viime viikolla, kun hän hyökkäsi tuntemattoman miehen kimppuun kadulla. Tällä hetkellä räppäriä epäillään pahoinpitelystä, ja häntä pidetään Ruotsissa Kronobergin vankilassa tutkintavankeudessa. Tutkintavankeus kestää vähintään kahden viikon ajan.

Uutismedia TMZ on julkaissut artikkelin, jossa A$AP Rockyn lähipiiri kertoo räppärin oloista. Artikkelissa väitetään, että räppäriä pidetään "epäinhimillisissä oloissa". Haastateltavan kertoman mukaan räppäri on kertonut lähipiirilleen Kronobergin vankilan olevan likainen, tautinen ja alkeellinen.

Lähde kertoo TMZ:lle, että räppäri joutuu nukkumaan joogamatolla ilman peittoja, ja että miehen naapurisellissä on mielenterveysongelmainen vanki, joka hakkaa päätänsä seinään ja heittelee ulosteitaan joka puolelle. Lähde väittää myös, ettei ulosteita siivota pois.

Kovia väitteitä esitetään myös ruuan ja veden laadusta: lähde on kertonut amerikkalaismedialle, että juotava vesi ei ole puhdasta, eikä ruoka syömiskelpoista. Kertoman mukaan A$AP Rocky söi ensimmäisten viiden päivän aikana pelkästään omenan päivässä.

A$AP Rocky on kertonut lähipiirilleen, ettei vesi ole puhdasta eikä ruoka syömiskelpoista. (kuva: All Over Press)

"Työntekijät ja vangit juovat samaa hanavettä!"

Ruotsalaismedia Aftonbladet on nyt julkaissut artikkelin, jossa haastatellaan vankilan johtajaa Fredrik Wallinia.

- Kiellämme tuon kuvan Kronobergin vankilasta, hän kommentoi haastattelussa.

- Antaakseni yhden esimerkin, työntekijät ja vangit juovat samaa hanavettä.

Myös vankilan ruokaväitteet ihmetyttävät Wallinia. Hänen kertomansa mukaan viime viikon ruokalistalla on ollut muun muassa nakkistroganoffia riisin kanssa. Tulevalla viikolla tarjoillaan pastaa kastikkeen ja possun kanssa, pinaattikeittoa sekä raparperipiirakkaa.

TMZ:n artikkelissa kerrottiin myös, että jenkkiräppäri joutuu nukkumaan lattialla joogamatolla ilman peitteitä. Wallin kertoo, että jokainen vanki nukkuu Kronobergin vankilassa yksittäisissä huoneissa, joissa on sänky, pöytä, tuoli ja kirjahylly. Selleissä on myös lavuaari. Vessat ovat kertoman mukaan käytävällä.

Lähde: TMZ, Aftonbladet

Lue myös: Suomalaismuusikon erikoinen lapsuus: "Maailmantähdet viettivät aikaa meillä"

Lue myös: Maailmantähti kohtaamisestaan henkimaailman kanssa: 'Tunnelma talossa muuttui sillä hetkellä täysin'

Kilpailut

Uusimmat