Kuva: AOP

Maailmantähti kohtaamisestaan henkimaailman kanssa: 'Tunnelma talossa muuttui sillä hetkellä täysin'

09.07.2019 19:15 - Senja Rapila

Laulaja kertoo kohtaamisestaan edesmenneen laulajan kanssa Alien Nation -podcastissa.

Muusikko Robbie Williams, 45, on paljastanut uudessa Alien Nation -podcastissa kokeneensa kummittelua vanhassa vuokraamassaan talossa. Mirror-lehti kertoo, että Williams vuokrasi talon Los Angelesista Ghostbusters-tähti Dan Aykroydilta kolmen kuukauden ajaksi noin kahdeksantoista vuotta sitten.

Lehden mukaan Williams oli kauhuissaan heti astuessaan kartanoon sisään. Talo oli aiemmin kuulunut The Mamas and the Papas -laulaja Cass Elliotille, joka kuoli vuonna 1974 vain 32-vuoden iässä sydämen pysähdykseen.

Williams kertoo havainneensa edesmenneen laulajan hengen talossa.

- Tiedän että olet täällä, ja aion kunnioittaa sinun tilaasi. Pyydän sinua kunnioittamaan minun tilaani, koska pelkään sinua, Williams kertoo sanoneensa Cass Elliotin hengelle.

Eräänä yönä Williamsin kertoman mukaan The Mamas and the Papas -yhtyeen hitti California Dreamin' alkoi soida kartanon televisiossa. Silloin tunnelma huoneessa muuttui täysin ja Williamsin sanojen mukaan talossa oli hiljaisempaa, mitä hän oli koskaan aiemmin tai myöhemmin kokenut. Edes artistin koira ei suostunut tulemaan huoneeseen.

Asiasta on uutisoinut myös Iltalehti.

Lähde: Mirror

Lue myös: Kummitus vai ei? Harry Potter -hahmon näköinen olento hämmentää nettikansaa

Lue myös: Äiti säikähti vauvakameran videokuvaa - oliko kyseessä kummitus?

Lue myös: Suomalainen ufotutkija: Alienien ja ihmisten yhteistyö jatkunut jo vuosikymmeniä

Lue myös: Suomalainen UFO-tutkija: "Maan ulkopuoliset asukkaat ovat huolissaan maapallon tilasta"

Kilpailut

Uusimmat