Kuva: Senja Rapila

Räppäri Tuomas Kauhanen kertoo avoimesti masennuksestaan: "En antanut ihmisten hoitaa minua"

31.07.2019 12:45 - Milena Raappana

Teini-ikäisenä Tuomas Kauhanen purki masennuksen tappeluna eikä halunnut ottaa hoitoa vastaan.

Räppäri Tuomas Kauhanen, 34, kävi ensimmäisen kerran koulupsykologilla ala-asteikäisenä rajun koulukiusaamisen takia. Masennusdiagnoosin hän sai yläasteella. 

- Koulukiusaamisen lisäksi masennukseen vaikutti muun muassa vanhempien ero. Koti oli kuitenkin minulle aina turvallinen paikka, jossa pystyin puhumaan äidille, siskolle ja veljelle asioista. Äitini oli samassa koulussa opettajana ja oli tietoinen koulukiusaamisestani, Kauhanen kertoo Häive-podcastissa toimittaja Lauri Kujanpäälle

Masennus purkautui teini-ikäisenä Kauhasella aggressiivisuutena ja tappelemisena. Hän oli omien sanojensa mukaan koko ajan ongelmissa eikä silloin tiedostanut, kuinka huono olo hänellä oli.

- Olin vastahakoinen kaikelle. En ymmärtänyt, miksi minulle määrättiin lääkkeitä. Aloin käydä silloin terapiassa ja terapeutti oli nasta kundi, mutta minulla ei ollut mitään motivaatiota. Saatoin istua siellä hiljaa kerta toisensa jälkeen, kunnes sanottiin, ettei tarvitse enää tulla.

Muutaman vuoden jälkeen 18-vuotiaana asia kuitenkin paisui niin isoksi, että Kauhasella alkoi seinät kaatua päälle. Räppäri sai paniikkikohtauksia eikä pystynyt nukkumaan. Kysyttäessä, olisiko jotain voitu hoidon suhteen tehdä toisin, hänellä on yksiselitteinen vastaus. 

- Varmasti oltaisiin voitu tehdä jotain toisin, mutta ehkä yksi syy siihen, miksi minua ei hoidettu oikein oli se, että en antanut ihmisten hoitaa. Minulle annettiin lääkkeitä, joita en syönyt. Minut lähetettiin terapiaan, jossa valehtelin. Eihän siinä ole mitään pointtia. 

Miten mies on pystynyt elämään masennuksen kanssa ja miten julkisuus on vaikuttanut mielenterveyteen? Kuuntele koko jakso alta ja muut Häiveen jaksot RadioPlaysta

Lue myös: Entä jos asiat olisivatkin menneet toisin? Tuomas Kauhanen pohtii uutuusbiisissä mennyttä suhdetta

Lue myös: Suomalaisartistin sinkun kansikuva hämmentää - huomaatko mikä kuvassa on vialla?

Kilpailut

Uusimmat