Kuva: Emmi Moilanen

Aki Linnanahde ja Minna Kuukka yllättivät toisensa podcast-nauhoituksissa: 'Se osaakin olla hiljaa'

19.08.2019 13:45 - Emmi Moilanen

Kaistapäät on RadioPlayn uusi podcast-sarja. Äänityspaikkana toimivan auton kyytiin hyppää juontajakaksikon lisäksi myös Liikenneturvan Jyrki Kaistinen.

Radio Novan Aamun Aki Linnanahde ja Minna Kuukka tekivät uuden aluevaltauksen ja hyppäsivät tänään startanneen Kaistapäät -podcast-sarjan puikkoihin. RadioPlayssa ilmestyvässä ohjelmassa Linnanahde ja Kuukka autoilevat yhdessä Liikenneturvan Jyrki Kaistisen kanssa.

Vaikka kolmikko on tien päällä ja keskustelunaiheet syntyvät liikenteen tiimoilta, puheenaiheet sekä teemat pätevät myös muilla elämän osa-alueilla.

- Podcastin idea on käsitellä asioita meidän näköisesti, rennolla ja lupsakalla fiiliksellä, Linnanahde kertoo.

Autossa pohditaan muun muassa erilaisten tunnetilojen vaikutusta ihmiseen sekä fysiikan lakeja.

- Lisäksi millaisia tulkintoja teemme jatkuvasti muista ihmisistä, joita emme tunne, ihan muuallakin kuin liikenteessä. Ja miksi teemme tällaisia johtopäätöksiä, Kuukka summaa ohjelmassa puitavia teemoja.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

(kuva: Emmi Moilanen)

Äänitykset liikkuvassa autossa

Podcastin kaikki jaksot on taltioitu liikkuvassa autossa, ympärillä olevan liikenteen tapahtumia läpi käyden. Linnanahteen ja Kuukan mukaan autenttinen äänitysympäristö takaa sen, että jaksot ovat hyvin aitoja ja sisältävät spontaaneja reaktioita.

Kaikissa jaksoissa autoa ajaa Linnanahde.

- Kieltämättä Akilla on aika raskas kuormitus tässä, Kuukka naurahtaa.

- Sinällään Minnan kanssa autoilu on kuormittavaa, kun se neuvoo etupenkillä jatkuvasti, sekä samalla tehdään sisältöä ja podcastia. Koen olevani siinä sellainen, jota tarkkaillaan koko ajan, Linnanahde jatkaa ja lisää, että myös Kaistinen reagoi tilanteisiin paljon nimenomaan kuskin kautta.

”Minna pystyy istumaan etupenkillä myös hiljaa”

Vaikka kaksikko on tehnyt aamuradiota yhdessä jo pitkään, Linnanahteen mukaan hän oppi Kuukasta jälleen paljon uusia puolia.

- Huomasin sen, että Minna toden totta pystyy istumaan auton etupenkillä myös jonkin aikaa hiljaa.

- Minäkin opin Akista sen, että kyllä hän myös pystyy ottamaan niitä ohjeita vastaan. Riippuu kuka ne antaa tai kenen valvonnassa ne annetaan, Kuukka nauraa.

Linnanahteen ja Kuukan mukaan tuore podcast on ilmapiiriltään viihdyttävä ja täynnä ”rentoa, lupsakkaa keskustelua.”

- Kepeää, mutta toivottavasti myös ajatuksia herättävää jutustelua, Kuukka tiivistää.

Kuuntele Kaistapäiden kaksi ensimmäistä jaksoa alta. Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä.

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Naurulle ei ollut tulla loppua Radio Novan suorassa lähetyksessä: "Ethän sä noin voi"

Kilpailut

Uusimmat