Kuva: AOP

Charlize Theron täysin tunnistamaton uudessa roolissaan - katso hätkähdyttävä kuva

22.08.2019 21:00 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Kuvassa näyttää siltä, että jopa Theronin nenä olisi roolia varten maskeerattu täysin uuteen uskoon.

Oscar-voittaja Charlize Theron tullaan näkemään uudessa elokuvassa, joka keskittyy Fox News -kanavan ympärillä velloneeseen skandaaliin. Bombshell-nimistä elokuvaa tähdittävät Theronin lisäksi Nicole Kidman ja Margot Robbie

44-vuotias Theron näyttelee elokuvassa Megan Kellyä, ja nainen onkin elokuvaa varten maskeerattu näyttämään hätkähdyttävän paljon Kellyltä. Kelly on yhdysvaltalainen toimittaja, joka alkoi työskennellä Fox-uutiskanavalle vuonna 2004, nousten pikkuhiljaa Yhdysvalloissa todella tunnetuksi henkilöksi, joka jakoi vahvasti mielipiteitä. Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Time-lehti listasi Kellyn yhdeksi maailman sadasta vaikutusvaltaisemmasta ihmisestä.

Megan Kelly (kuva: AOP)

Elokuva kertoo Fox Newsia vastaan nostetusta kanteesta, jonka toimituksessa työskennellyt Gretchen Carlson (Kidman) nosti esimiehenä toiminutta Roger Ailesia vastaan seksuaalisesta ahdistelusta. Carlson voitti oikeusjutun, ja hänelle myönnettiin korvauksia 20 miljoonan dollarin, eli 18 miljoonan euron, edestä. Myöhemmin myös Kelly on kertonut elämänkerrassaan joutuneensa Ailesin ahdistelemaksi. 

Margot Robbien roolihenkilö elokuvassa on fiktionaalinen. 

Elokuvasta on julkaistu kuva ja tiiseri joista näkee, miten erinäköinen Theronista on roolia varten saatu tehtyä. Kuvasta voisi päätellä, että jopa naisen nenä on laitettu elokuvan kuvauksissa uuteen uskoon maskeerauksen avulla.

Katso alta kuva, jossa Theron on vasemmalla, Kidman keskellä ja Robbie oikealla. Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä. Tiiserin näet kuvan alta.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Theron on kokenut muodonmuutoksen roolia varten. Esimerkiksi Oscar-voiton hänelle tuonut rooli sarjamurhaaja Aileen Wuornosina esitteli muuntautumiskykyisen tähden, joka esimerkiksi lihotti itseään runsaasti roolia varten. 

Pätkiä Monster - Aileen Wuornos -elokuvasta näet alla olevalta videolta. Siinä niitä verrataan oikeisiin videotallenteisiin Wuornosista.

Bombshell-elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa 2019. 

Lähde: The Guardian

Lue myös: Charlize Theron lihotti itseään 22 kiloa roolia varten - masentui pahasti

Kilpailut

Uusimmat